Blogin kirjoittamisen "syy"...

Sain kirjotettua äsken tänne jonku verran jo mutta kone sammu.. uutta yritystä siis.

Mulla on ollut jo reilu viis vuotta vain muutaman läheisimmän ystäväni silmille tarkoitettu "päiväkirja" lj:ssä.. Huomasin jossain vaiheessa että siitä tuli pikkuhiljaa sellainen paikka, jonne tuli kirjoitettua lähes aina vaan silloin kun tuntu että ahistaa niin ettei henki kulje, ja oli jotain minkä halus jakaa jonkun muun kans tai tuntu että pää räjähtää. Nämä ystävät asuvat vähintään 200km päässä nykyisin. Paikka alkoi käymään raskaaksi ja lähes kaikki meistä purki niitä omia huoliaan sinne.
No se on edelleen päivittäisessä käytössä niin, että käyn edes lukemassa uusimmat kirjoitukset.
On hyvä että on joku paikka jonne voi purkaa huolensa ja hulluiltakin tuntuvat ajatukset. Mulla on ollut siis pariin kertaan masennus, kun ensimmäisellä kerralla sitä ei hoidettu. Masennuin lapsuudenystäväni kuoltua joulun alla kun olin 15 vuotias. Siitä on pian kymmenen vuotta..

Ensimmäinen raskaus oli todella rankka kaikessa yksinäisyydessään kun mieheni oli paljon töissä. Ja monien muidenkin asioiden takia.
Pakko lisätä, että lapsi oli todella odotettu ja kaivattu. Koin myös yhden vaikean keskenmenon ennen sitä..
Raskaus oli kuitenkin henkisesti paljon vaikeampi kuin olin ikinä kuvitellutkaan.. Lähinnä sen takia kun käsittelin omia isä- ja äitisuhteita.. Isäni sairaus oli suurin syy. Ja sen käsitteleminen jatkuu varmaan loppuikäni enemmän tai vähemmän.
Onneksi tämä raskaus on ollut paljon helpompi, ja oonkin nauttinut siitä ihan erilailla kuin ensimmäisestä. Osittain se on helpompi senkin takia kun mulla on koko ajan seurana Noel, joka saa mut aina piristymään.

Tää blogi saa mut löytämään helpommin joka päivästä niitä positiivisia ja ihania asioita. Tämäkin on enemmän päiväkirja itselleni kuin mitään muuta, mutta tämän blogin voin linkittää helpommin kaukana asuville ystäville, kavereille ja sukulaisille. Toki muutkin tutut ja tuntemattomat on tervetulleita lukemaan (ja kommentoimaan!).

Oon luonteeltani positiivinen ja iloinen, mutta väliin nekin on täysin hukassa. Murheet ja muun paskan kirjoitan edelleen vain livejournaliin. Mun on siis hyvä avata tää varsinki silloin, kun unohan ne hyvät asiat elämästä hetkeksi..ne pienet asiat varsinkin. Oon helposti sellainen että kannan muidenkin murheet raskaana harteillani ja menetän yöuneni. Stressaan liikaa.. ( Kuulin tuon viimeksi tänään. )
Asiat on kuitenkin ihan hyvin. Ainoa asia, mikä multa puuttuu tällä hetkellä, on lähellä asuvat ystävät. Joku ystävä jakamaan arkea. Nämä pari vuotta oon ollut siltä osin yksinäisempi kuin koskaan. Suurimmalla osalla mun ystävistä on jo lapsi tai useampi.. MUUTTAKAA lähemmäksi! Tarkotan tuolla myös teitä joilla ei oo lapsia :)). Muuta en tarvis.

Tästä tuli nyt sekavampi teksti mitä tarkoitin.. Koitin muistella mitä olin kirjoittanut siihen ensimmäiseen yritykseen, johon sain mielestäni kerrottua asiat hyvin. Väsyttää ja ärsyttää. Mutta eiköhän ne tärkeimmät asiat tullu kuitenkin suunnilleen tässä. Tällä hetkellä mulla on täällä yks isiä ikävöivä pieni ja pinna kireellä. Itkee maitoa, mutta se pitää saada kaataa äitin ja itsensä päälle, lattialle, penkille.. ja läiskytellä käsiä siinä lammikossa! Mutta isi on täällä puolen tunnin päästä ja johan se aurinko paistaa väsyneen lapsen iltaanki sillon. Nyt ne puhuu puhelimessa toistensa kans.

Elämä on paljon parempaa, kun joka asiasta koittaa löytää sen positiivisen puolen.