torstai 9. joulukuuta 2010

Maitoaltistus

Tiistaina vietettiin lähes 7h sairaalassa maitoaltistuksessa.. Ensin aloitettiin millistä ja lopuksi juotettiin 100ml korviketta. Korviketta siksikin koska viimeksi oireet, eli rajun oksentelun, aiheutti se.
Istuttiin koko päivä lastenpolilla ja kumpikin meistä oli väsynyt. Onneksi Noel oli tosi reipas ja kiltti koko ajan niin ei ollut sen rankempi päivä.


Prick-testit oli antanut todella vahvan tuloksen maitoproteiinin kohdalla. Iho ei niiden testien mukaan reagoi eikä kyllä ole koskaan reagoinutkaan. Odottelin siis mahdollista oksentamista melko varmana..

Ensin maitoa annettiin 1ml.. sitten 2ml... 5ml.. jne. kunnes päästiin 100ml ja sen jälkeen odotettiin taas muistaakseni pari tuntia miten poika reagoi tähän.
Mutta.. ei mitään. Ei oksentamista koko päivänä. Ei pisaraakaan. Jes! Jes!! JES!!! Aattelin että voiko tää olla tottakaan, voidaanko me ehkä toivoa että mitään maitoallergiaa ei enää oliskaan. Saako Noel siirtyä juomaan normaalia maitoa mahdollisesti vaikka heti tänään.
Ei tullut myöskään iho-oireita, ei mitään mainittavaa. Päästiin lähtemään kotiin kotialtistuslaput mukanamme. Viikko altistusta kotona jonka jälkeen lääkäri soittaa.

Noel leikki reippaasti koko päivän hetken väsykiukuttelua lukuunottamatta. Uni ei meinannut tulla millään ja lopulta hän nukahtiki pitkästä aikaa syliin kun kiikuimme. 15min unet riitti pikkumiehelle sillä kertaa ja leikit jatku.
Koska oltiin siellä koko päivä niin tuli nähtyä jos minkä sorttisia äitejä, isiä, lapsia ja vanhuksia..
Suurin osa oli mukavia ja Noel hurmaski useemman vanhemman ihmisen siellä.
Mutta.. EN käsitä ihmisiä jotka on tylyjä ja kattoo jotenki nenänvartta pitkin.. Varsinkaan kun siihen ei oo mitään syytä. Yks raivostuttavin esimerkki oli kun eräs pariskunta tuli sinne ehkä 7 vuotiaan tytön kans. Tyttö leikki ja levitti ihan kaikki lelut parin tunnin aikana ympäri tilaa. (Siellä oli yks lääkäri joka huomautteli joillekkin aina jos lelut sattu olee ihmisten tiellä mut se ei sitte koskaan sattunu samaan aikaan siihen). No ite tyttö oli ihana ja se huomioi Noeliaki kivasti väliin. Anto sille nukkeja ja muita. Ja jossain vaiheessa sano mulle että "Hei, tuolla sun pojalla taitaa olla kakka."
Lopuks tää tyttö otti kynät ja paperit esiin ja alko piirtämään.. Noelhan oli niiiin mielissään ku näki ne paperikasat ja kynät pöydällä. Kurotteli minkä kerkes ja koitti tytön kädestäki mennä hakemaan kynää. Tää tytön äiti sitte tuli ja alko maanittelee tyttöä pukemaan. Mut piirustus oli saatava ensin valmiiks vaikka äiti sanoki et se on hyvä jo. Isä ootteli siinä sivussa eikä tehny elettäkään että ois ees pukannu jalallaan niitä leluja pois kulkuväylältä. Samalla ku paimensin Noelia, ja hain vähä väliä sitä niiden kynien ja papereiden luota, siivoilin sitte Noelin ja sen tytönki jälkiä. Tän tytön äiti sit naama rutussa alko pukee lastaan ja sen tehtyään nousi, sano et "nonii, nyt mennään." ja lähti. Jätti ne kynän nysät ja paperit siihen. Ei sanonu ees lapselleen että laittais tavarat sinne mistä ne on ottanu.
Ehkä olin vaan väsyny mutta mua niiin raivostutti koko tilanne ja sen pariskunnan olemus. Jokainen vanhempi siihen mennessä oli siivonnut lapsensa jälet tai käskenyt lastaan siivoamaan. Jotain käytöstapoja sentään! Kotona saa sitte elää miten tahtoo.
Ne kynät ja paperit jätin siihen mutta muuten sitte laitoinki tavarat paikoilleen. Lähettiin yhtä aikaa hoitajien kans eli oltiin melkeen ensimmäisiä siellä aamulla ja viimesiä kun lähettiin.

Herätin muutenki selvästi ajatuksia ikäni puolesta, ja jo aika ison mahani takia + sen että mulla oli mukanani vielä konttaava lapsi.

 
No se siitä sairaalareissusta.. Tänään kuitenki annoin iltapäivästä Noelille innoissani rasvatonta maitoa ennen kauppaan lähtemistä. Sairaalasta sanottiin että antaa tavallista maitoa 3-5dl päivässä. Nokkamukillinen meni alas niin että hujahti ja tyytyväinen poika lähti autoon istumaan. Ei kestäny kuitenkaan kauaa ku takapenkiltä alko kuulumaan aika selvää kipuitkua ja heti tuli mieleen että nyt sillä on maha kipeenä. Noel oli selvästi tosi väsyny mutta ei pystyny nukkumaan. Menin istumaan taakse ja koitin hyssytellä sitä minkä pystyin.
Käytiin tiimarissa hakee rautalankaa ja siimaa jonka aikana Noel ei itkeny mut oli ilmavaivoja ja selvästi vähä kipee maha.
No päästiin sitte ruokakaupan kassajonoon asti, Noel oli isin sylissä ja kohta huomasin että poika oksentaa tosi rajusti. T ei huomannu yhtään mitään ensin ja kerkesin kaivaa harson taskusta ennen ku se tajus koko asian.
Eihän se harso mihinkään riittänyt, oksennusta tuli niin paljo ja voimalla. Noel oli sen jälkeen puolikuollu, väsyny, vaatteet ja kasvot oksennuksessa ja kauhee räkä poskilla, itkunen ja niiiin säälittävän näkönen.
T lähti sitte Noelin kans pihalle hetkeksi, ite jäin etsii jotain työntekijää joka auttais mua. Tyhjältä kassalta sainki sitte apua ja avaimen vessaan jossa saatiin Noel puhistettua. Tää kassa lupas siivota jäljet lattialta ja kiittelinki lähtiessä häntä.
N nukahtikin sitte samantien autoon umpiväsyneenä. Hengitys on rohissut koko päivän ja nenä valunut. Voikohan nuoki olla maitoaltistuksesta tulleita oireita vaiko vaan flunssaa?

Niin että se siitä toivosta että meillä voitais siirtyä normaalimaitoon.

Ps. Sori mun sekava teksti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti