Pieni tytön tylleröinen

syntyi 20.3.
eli täsmällisesti laskettuna päivänä, niin kuin isoveljensäkin.

 Elämä on onnellista.


"Tie.

Kuinka minut sä löysit,oma lapseni pien,
kuinka juuri mun luokseni etsit sä tien?

Maailman tiet ovat haaraiset,risteää polut,
meitä yhdistää aika ja yhdistää solut.

Kuinka outo on aika,tuo päivien juoksu,
kuinka tuttu ja rakas sun ihosi tuoksu.

Sinun tuoksusi on viesti aikojen takaa,
sinun sukusi kuiskaus,hiljainen,vakaa.

Se,kuiskaus on silmies pohjalla palo,
kuin tähtien kirkkaasti vilkkuva valo.

Se kaipaako kauas,missä tähtöset hohtaa
esiäidit,esi-isätkin unessa kohtaa?

Sinä pieni ja hauras,miten tiesit sä tulla,
onko matkastas muistikuvia sulla?

Meiltä aikuisilta on unhossa reitti,
tämän elämän opit sen tieltänsä heitti.

Nuku,lapseni,rauhassa-minä liikaa kai kysyin.
Vauvana itsekkin äidille vaiti mä pysyin.

Runon kirjoittanut:Lauri Lehtinen"



Ps. Vihdoin.

40+0

Blogin puolella on ollut hiljaista..
Tämän viikon N oli mummilassa ma-pe. Sain ja jouduin olee yksin lähes koko ajan. N oli siis ekaa kertaa ilman mua tai isiä jossain yötä. Eikä se kovin paljoa ole ollut edes päivisin (kauppareissuja lukuunottamatta) jossain hoidossa. Ikävä oli mieletön ja hypin melkeen seinille tylsyyttäni, mutta tulipahan levättyä. N oli ollu tosi tosi tosi reipas. Ihana rakas.
Oli ihana herätä la aamuna siihen, että N tajus olevansa mun vieressä, ja aurinkoisen ja onnellisen pojan suusta kuulu "äiti". Sen jälkeen ei uni maittanut pienelle. Hymyä riitti senki edestä.
Ei nähnyt mua siis pe koska T haki niin myöhään mummilasta.

Tämän viikon saldo:
Ma synnytystapa-arvio. Sen jälkeen illalla alko irtoaa limatulppaa, ja sitä onki tullut sitten pitkin viikkoa. Ti oli pelkokeskustelu, joka rauhoitti mut ja anto taas toivoa paremmasta synnytyksestä.
To-pe uneton yö supistusten takia. Alkoi joskus 21:30 ja harvenivat päivää kohden. Pe oli neuvola jossa kerroin yöstä ja kysyin uskallanko päästää T:n töihin hkiin. Th tarkisti tilanteen. "Tää on kuule ainaki sellaset 4cm auki.. että et todellakaan päästä miestä töihin. Laittaisin teiät korkeintaa kotiin hakee tavarat ja sitte sairaalaan." "Tää syntyy ennen iltaa..".
No ei syntyny. Sairaalassa oltiin sitten n. klo 12-23.30 ja päätin lähteä kotiin ku ei tuntunu tapahtuvan mitään. Oisivat pitäneet mut sielläki, mutta.. En tosiaan halua turhaan olla siellä. Lopuksi otettiin vielä käyrää ja tilanne katottiin ja kätilö sano että hänen mielestä ei oo ku sen kolme senttiä auki. NIIN TURHAA KÄRVISTELYÄ.
Pe-la yön sain nukuttua ihan hyvin.
La-su.. meni samalla kaavalla kuin to-pe yö. Eli valvottu on. Ehkä jossain vaiheessa pikkusen sain torkahdettua. Iskias vaivaa ja supisteli klo 18 asti, mutta klo 22 aikoihin ne alko muuttumaan vielä vähä kipeemmiks. En kuitenkaan lähtenyt sairaalaan, tai edes soittanut. Odotin sitä pahempaa koko ajan. "Turhaan en lähde."'
Aamua kohti supistukset taas väheni. Nyt ne alkoi taas 10.50 ja on kipeitä. Soitin klo 12 sairaalaan ja sanoin että en pysty enää rentoutumaan. Saas nähä pääsenkö sinne nukkuu vaikka unilääkkeiden jne avulla. Kotona tästä ei tuu mitään. Istumalihakset koko ajan jännityksessä jo tässä vaiheessa.. Ei tätä kauheesti jaksa. Varsinkaan enää. Mua turhauttaa, itkettää harmista ja pettymyksestä ja pelottaa ja ja ja.. että tää menee samalla kaavalla ku eka synnytys. Tuntuu, että keho ei toimi niinku pitäs ja alan pian olee katkera jokaisesta tässä välissä syntyneestä vauvasta. No en ihan, mutta melkeen.

VÄSYTTÄVÄÄ JA TURHAUTTAVAA. Tuli vissiin selväksi..

Tää syntyy kuitenki vasta viikon päästä korkeintaan.

Ps. Kokeilin akupunkioa perjantaina sairaalassa. Kolme neulaa kumpaanki korvaan. Suosittelen ainakin tässä vaiheessa vielä. Toivottavasti on hyvät sittenkin kun tositoimet alkaa.

Synnytystapa-arvio osa 2

Oon niin lamaantunut, että saa nähdä millanen teksti tästä tulee..
Oon järkyttyny, kauhuissani, äärettömän pettyny jne. Enkä oikeasti vielä edes käsitä mitä tänään tapahtui.

Klo 10 oli aika synnytystapa-arvioon. Odotin yli puoli tuntia, että lääkäri saapui paikalle. (Tulee niin voimaton raivo, että en edes jaksais selittää mitään..)..

Ekaksi pätkiä tän päivän ajatuksista:

"Tapas tänään paskamaisen ja kamalan lääkärin jonka luota lähin hiljasena ja raivosta lamaantuneena.
5 tuntia sitten via Mobiiliverkko"

"Niinpä.. Taian olla shokissa vähintään. Vauvan paino 3,7kg nyt. Ja paljohan tuo heittää.. Ei ollu lääkäri tutustunu mun papereihin eikä ollu asiasta tippaakaan kiinnostunu."




Mun TOSI pitkä teksti katos tästä enkä jaksa alkaa enää kirjottamaan mitään. Lyhyesti: ei ois voinut huonommin mennä.

Oma koti kullan kallis

Tultiin kotiin tänään N:n kans. T oli siivonnut täällä TOSI hyvin sillä aikaa ja oon niiin onnellinen! Ihana mies mulla <3.
Oli jopa käyny lehtipinot ym. läpi ja järjestellyt N:n pehmolelut siistiin riviin sen sänkyyn ;) koko sänky täynnä pehmoleluja.

Tänään rv 38+5 (!!) oli neuvola. Vauva on tosi matalalla ja kiinnittynyt siis. Ihan lähtöasemissa siellä ja valmiina tulemaan. "Hyvän kokoinen" oli vauva enkä uskaltanut kysyä mitä se "hyvä" siinä tarkoitti.
Sf-mitta on kunnioitettavat 35cm.. huh. Paineet huiteli ensin 139/88 ja toisella mittauksella 129/82. Painoa oli taas tullut PALJON lisää. +875g/viikko. Tuskin kuitenkaan kerkeän saavuttaa sitä lukemaa mitä painoin N:a synnyttämään mennessä. + 5kg viikossa ois aika huolestuttavaa ;)!
Vauvan liikkeisiin merkittiin vain yks plussa. Se on ollut tosi hiljanen kaveri nyt pari päivää. On niitä liikkeitä toki tullut, mutta hirveän rauhallista meno on. Jospa se kerää voimia PIAN tapahtuvaan..

On supistellut. Sellasia, että reisissä asti tuntuu. Menkkamaista jomotusta on ollut vähä väliä, mutta tänään (ja eilen?) on ollut koko ajan sitä. Toissayönä tosiaan heräsin supistuksiin enkä tajunnut ensin unissani, että mitä se mahakipu oli. Siitä kun heräilin hieman niin tajusin, että näähän on supistuksia ja niitä tuli pidemmän aikaa. Olin kuitenkin niin väsynyt, että toivoin vain ettei synnytys sillon alkais. Ajattelin etten jaksais just sinä yönä synnyttää. No ei syntynyt sinä yönä. Pian sais jo syntyä.

Tuoretta kuvaa tältä päivältä eli rv 38+5.

Nyt N:a nukuttamaan ja samalla itekki nukkumaan. Väsyttää.

Hohhoi!

Nyt on hermot kireällä! Väsyttää..
Viime yö oli yhtä seikkailua. Ensimmäisessä unessa näin videon, joka oli kuvattu autossa jonka kuskia jahtasi maaninen palkkamurhaaja. Meno ylty vaan hullummaksi ja hullummaksi, mitä pidemmälle uni meni. Lopuksi tällä takaa-ajajalla oli auton katolla konekivääri ja panssarivaunun tykki josta tuli liekit.. Hohhoi.
Heräsin ja huomasin, että se puoli puoli millä olin maannut, oli aivan puutunut. Kävin vessassa ja aloin nukkumaan. Seuraavassa unessa synnytin pojan suht helposti luultavasti tänne mummolaan tai kotiin. Olispa enneuni ainakin tuon helppouden osalta! Unet tosiaan jatkui, mutta niitä en muista niin hyvin. Onko tuo ihme jos väsyttää..?! Kylkeä piti vaihtaa vähän väliä, kun tuntu, että paikat puutuu ja on vaikee nukkua. Tais supistella myös yön aikana.

Synnytysuni saattoi tulla siitä, että sain eilen ihanan uutisen aamupäivästä. Rakas ystävä (ja serkku) synnytti pojan ja laittoi viestiä. Päivällä sain sitten puhelun tältä ystävältä ja sain kuulla enemmän synnytyksestä :). 3h supistusten alkamisesta poika oli ollut maailmassa. Siinä ei paljon ollut kerennyt ihmettelemään.. 20 minuuttia olivat olleet salissa ja parin minuutin ponnistusvaihe.
Kylmät väreet kulki kun kuuntelin ja olin niin onnellinen toisten puolesta! Laskettu aika olis ollut tänään.
Yhdessä ollaan odotettu ja nyt toisen odotus on päättynyt.. pian on tämän vauvan vuoro syntyä. Voi syntyis jo! Meinas itku tulla, kun kuuntelin vastasyntyneen itkua puhelimen toisessa päässä. Rakkaus sentään!

Ylihuomenna on  neuvola. Aika kuluu siivillä ja pian huomaan olevani kahden lapsen äiti.
Nyt oon niin väsynyt, ettei ajatus kulje ollenkaan. Taidan mennä N:n viereen päiväunille.

Tänään

..rv 38+0 ois menkkojen mukaan laskettu aika. Ultran mukaan se on vasta 2 viikon päästä. Jos tää menis sen pari viikkoa yli, niin VIELÄ ois KUUKAUSI!! Kuukausi jäljellä!
Onneksi, sitä vaihtoehtoa ei ole edes olemassa. Se on niin vieras ajatus, että en osaa edes kuvitella. Se on niin mahdoton asia, että en oikeasti voi ajatella koko asiaa. Sama kuin koittaisin lukea kirjaa kiinaksi. Onneksi se on käynnistys aika pian la:n tienoilla käsillä jos ei ala itsekseen syntymään.


Ollaan siis edelleen mummilassa. Huomenna suht ajoissa kotiin.
Pikkuveli 5v. jutteli mun kans kun olin nukuttamassa N:ää illalla.

Pikkuveli A: T... mikä susta tulee isona?
Minä: En tiiä.. musta on tullut jo äiti.. tuollasen pikku riiviön äiti *hymy* (N raapi mua sillä hetkellä)
Pienen hiljasuuden jälkeen..
M: Mikä susta tulee isona?
A: Kovis!
M: :D
A: Niillä on paljo tyttöjä...

Meni hetki jutellessa jotain ja pian..

A: Eihän kovisten tarvi mennä armeijaan...?!
M: Miksei?
A: No ku mää en halua armeijaan...
M: No mikset halua?
A: No ku en halua sinne kirkkoon!!
M: ... Minne kirkkoon?
A: No sinne kirkkoon sen jälkeen.
M: Ai sekotiksää nyt armeijan rippikouluun?! Rippikoulun jälkeen mennään kirkkoon..
A: En.. Ku mää en halua naimisiin!!
M: :'D
........ hiljaisuus....
M: Ai ku T meni armeijan jälkeen naimisiin?
A: niiiiiin..!

Voi rakkaus tuota pientäsuurta poikaa! Ihana pentu.

Toivottavasti ainakin toiseksi viimeinen neuvola takana..

.. nimittäin EN jaksais enää :p vaikka edelleenkään ei kauheasti ole valittamista, mutta kun sattuu kävely, nouseminen jne. Olo on valasmainen.

Tiistaina kävin siellä synnytysvalmennuksessa (tms.) tutustumassa sairaalaan. Jouduin sittenkin menemään yksin, koska T oli kipeenä eikä sellasella yskällä tosiaan voi sinne mennä.
Hoitaja oli sama joka oli synnytyspelkokeskustelussa. Ihanaa! Olin nuorin tai ainakin nuorimmasta päästä. Ja ehkä ainut joka ei ollut ensisynnyttäjä. En ainakaan nähnyt käsien nousevan pystyyn (tosin en katsellutkaan kauheesti ympärilleni), kun kysyttiin uudelleensynnyttäjistä.
Kaikki vaikutti kivalta ja pieneltä. Jorviin verrattuna tosi pieneltä. Tykkäsin kyllä Jorvista tosi paljon, mutta tää on erilainen, enkä osaa sanoa vielä sen kummempaa..
Kierroksen lopuksi kun muut lähti, otin ja kysyin kätilöltä miten voisin saada sen uuden ajan sinne pelkokeskusteluun, koska sen synnytystapa-arvion jälkeen on alkanut vaivaamaan se käynti siellä. Ihana ja ystävällinen kätilö lupas antaa mulle ajan vaikka heti siellä. Juteltiin muutenkin jonkun aikaa siinä asioista ja edellisestä synnytystapa-arviosta. Kyseli milloin mulla olikaan laskettu aika. Kun sanoin sen olevan 20.pvä niin tämä kätilö oli vähän että "niiiin, että se on jo niiin PIAN!". Nii-in.. se on jo niin pian.
Sain ajan synnytystapa-arvioa seuraavalle päivälle eli rv 39+2. Voin perua sen edellisenä päivänä jos tunnen etten tarvitsekaan sitä.
Kerroin maanantaisista supistuksista ja sanoin, että on supistellut muutenkin. Tämä ihana kätilö sitten lopuksi kysyi, että haluaisinko hänen katsovan tilanteen ihan nopeesti!! Oi, kun olin mielissään. Olin miettinyt mielessäni, että miten saisin tietää onko tilanne muuttunut, mutta ei käynyt mielen vieressäkään että tämä kätilö sen voisi tehdä varsinkaan silloin. No siinä ei kauan mennyt. Tuntemuksena oli eri.. sattu!! Mutta tilanne oli pysynyt suht koht samana edelliseen sisätutkimukseen verrattuna. Paikat oli tosi pehmeet ja pää tuntu hyvin.
No, ei niitä kipeitä supistuksia niin montaa tullutkaan, että siellä ois voinut uskoa jotain enempää tapahtuneenkaan. Onhan ne sentään pehmentäneet paikkoja!

Tänään (rv 37+4) oli tosiaan neuvola. Uusi th, joka tosin on vain tän kuun ja sitten tulee lopullinen th Ninan tilalle.
Oli ehkä nopein käynti, 30min. Mutta eipä mullakaan ollut mitään kysyttävää edes lähestyvästä synnytyksestä.
Painoa oli tullut +933g per viikko nyt kahden viikon aikana!! Turvotusta tosiaan on ja se vaikuttaa.
Verenpaineet huiteli eka mittauksella 138/88 ja parin minuutin päästä 132/80.
HB oli noussut!! Eikä mitenkään vähän.. Kuukausi sitten mitattu 122 ja nyt (ILMAN rautalääkettä) oli noussut 137! Olin puulla päähän lyöty. Tosin sanoin, että olo onkin ollut erinomainen ja energiaa täynnä. Mutta.. miten hemoglobiini voi nousta noin nopeesti. En usko, että oisin kuivakaan ja sen takia se ois noin paljon.
Sf-mitta oli noussut +1,5cm kahden viikon aikana ja oli nyt 33cm.
Vauva oli kiinnittynyt takaraivotarjontaan, eikä pää enään "todellakaan liiku yhtään". Selkä vasemmalle puolelle ja kasvot oikealle päin.
Seuraava aika onkin ensi perjantaina.. Saas nähdä miten käy. Menen aika varmasti yhtenä kappaleena sinne.

Tällä hetkellä ollaan mummilassa, kun T on sairaslomalla tän loppuviikon.
Mutta nyt.. kalakeitto kutsuu ja maha huutaa ruokaa.

Nyt voin myöntää..

.. että rupes pikkasen jännittämään. Hyvällä tavalla.
Alko tulee niitä napakoita supistuksia suht usein ja voi ku muistu synnytys mieleen. Vaikka (!) nää ei oo mitään niihin supistuksiin verrattuna. Mutta.. toivottavasti saavat jotain aikaan eikä synnytys kestäis ikuisuuksia tällä kertaa. Menkkakipumaista jomotusta ollu jo pari päivää, vessassa ravaan isommalla asialla useammin ja hermot ollu vähä kireemmällä ehkä, huono olo ja kuvotus ollu viikon verran.. Mutta muuten.. voin täydellisen hyvin enkä sen takia uskokkaan, että pikkunen ihan lähipäivinä ois tulossa. Tälläkin hetkellä voin sanoa, että on ihanaa olla raskaana!
Oon pikkasen jännittynyt, mutta niiin innoissaan ja mielissään. Pian pääsee synnyttämään!

Jotain pientä listaa lähipäiville ja -viikoille:

-Seuraavan viikon viikonloppuna ois kihlajaiset (yhden mun parhaimmista ystävistä) ja sinne ois pakko päästä. Sieltä sopis lähteä vaikka suoraan synnyttämään.
-Täällä pitäis taas järjestellä vähän paikkoja ja ehkä pestä pikkuselle vaatteitakin (miten se unohtuukin?).
-Tuo viemäriongelma heti pois.
-Se AJOKORTTI pitäis ajaa ennen tän syntymää!! Meneepä tiukille enkä tosiaan tiedä onko mahdollistakaan enää.
- Synnärilaukku ja kotiinlähtölaukku valmiiks. (Missä vauvan ulkohaalari on??! Sama mikä oli N:llä..)
- Huomenna (ti) tutustuminen/valmennus synnytysosastoon.

On niitä varmasti muitakin, mutta nyt ei muistu mieleen.


Ps. Meillä täällä taas riesana hiiri.
Ja viemäri jäässä tai tukossa = vettä vessan/pesuhuoneen lattialla lainehtimalla ja pönttö täynnä. Kyllon kivaa!! Huomenna pitäis korjaantua.

Viikonloppu ystävän luona

Ollaan viettämässä viikonloppua Espoossa. P:n ja L-neidin kans. L on samana vuonna ja samassa kuussa syntynyt kuin N. Pikkuserkkuja. Isät serkkuja.
T on siellä lätkäturnauksessa. Vähän meinaa olla ikävä ja soittelen väliin miten niillä on mennyt.

Eilen käytiin tosiaan ekaa kertaa noiden reilu yks vuotiaiden kans Hopstopissa Sellossa. Siellä ne meni tuulispäinä joka paikkaan niiin mielissään! Ja toki tämäkin mamma kiipeili ja konttas perässä kuin paraski 5v. Hiki tuli, mutta oli hauska 1,5h. Ja jos totta puhutaan, olin yllättynyt miten jaksoin siellä tauotta kiipeillä ja nostella jne. Oon kyllä ollu energiaa täynnä nyt jonkusen aikaa jo, mutta tuo oli kyllä varmasti näkemisen arvosta :P. Koluttiin joka nurkka alhaalta ylös ja muutama mäkikin laskettiin. Sen jälkeen kierreltiin muutama tunti Sellossa, ja mukaan tarttui Indiskasta ja Punavuoren peikosta muutama kiva juttu.
Kunhan keksin millä saan lisää kuvia tänne niin voisin lisätä tästä mammasta muutaman "edustuskuvan" hopstopista ;P.

Tänään ohjelmassa ehkä metsäretki isommalla porukalla. Toivottavasti onnistuu ja päästään nuotiolle.

Monen suusta oon kuullut, että näytän ihan valmiilta poksahtamaan ja veikkailuja on tullut ettei vauva enää kauaa viihtyis masussa. Maha mennyt alemmas jne. Huoh, jospa nuo oisivat oikeessa!
Ja jee, oon saanut ihanaa palautetta mun "hehkumisesta" :D hah! Näin hyvinvoivalta kuulema raskaana olevien pitäis näyttää ja varsinki viimeisillään.. tiedä häntä. Voin kyllä erinomaisen hyvin jos ei noita vaivoja oteta lukuun. Sattuu ja supistaa.. sängystä nouseminen kestää ikuisuuden ja muutaman kyynelenki vois saada silloin aikaan. Mutta yhdestäkään supisuksesta ja kivusta en valita.. kunhan ne saa jotain aikaan! Alan oikeesti olla innoissaan koska synnyttämään pääseminen on ihan lähellä! Eli tällä hetkellä fiilis on sitä kohtaan positiivinen ja odottava! Homma kotiin :). Ja jos tää menee samalla kaavalla ku edellinen niin.. huh, seuraavasta (?) synnytyksestä voi olla hiiieman eri fiilis.
Ja.. vaikka lapsi oiski samaa kokoluokkaa niin kunhan kaikki muu menis ok synnytyksessä vauvan sykkeistä lähtien niin ei se niin huonosti voi mennä ja siitäkin selvittiin! Jospa tää ois korjaava kokemus. Sitä odottaen (ja muuhun varautuen..).

Ps. En ymmärrä vanhempia jotka tuo lapsensa sinne ja istuvat ite naama näkkärillä todella nyrpeen näkösinä mulkoilemassa! Tai bisnes-isiä jotka istuu sen koko 2h naama kiinni kännykässä netin ihmeellisessä maailmassa, ja kun lapsi tulee pyytämään huomioa, niin isä vastaa poissaolevasti ja katsomattakaan lapseen "Hienoa Pekka...... hienoa Pekka..". Onhan se rankkaa :p. Ja eihän noiden vanhempien lasten seurana tarvikkaan olla joka askelta seuraamassa, hyvinhän ne (jollei paremminki) viihtyy yksinään/keskenään siellä. Mutta.. kuitenki.

Kirje synnytyssairaalasta

Tällä viikolla tipahti postilaatikkoon kirje sairaalasta.


"Teille on varattu vastaanottoaika.."

Varattu vastaanottoaikanne:
Äitiyspoliklinikka
Kätilövastaanotto                              
Synnytyspelkokeskustelu kätilön kanssa
tiistai 22.2.2011 12:30

Äitiyspoliklinikka
Äitiys-pkl-vastaanotto                       
Synnytystapa-arvio
tiistai 22.2.2011 14:00

Nyt ne siis tuli.
"Kirjaa kaavakkeelle pelkosi. Tuo se mukanasi SYPE-keskusteluun."
Mun pelkohan on se, että joudunko synnyttämään samankokoisen lapsen. Varsinkin yhtä ison päänympäryksen omaavan. Ja jos joudun sectioon.
Haluan käydä läpi edellistä synnytystä, ja saada tietää miten samat tilanteet vältettäis. EN halua synnyttää makuultaan missään tapauksessa!! Eikä se oo hyväkään mun häntäluuta kun aattelee. En halua olla pakotettuna siihen sänkyyn ja sietämään supistuksia niin. Haluan liikkua. Ja haluaisin kovasti, että tällä kertaa lääkkeetön kivunlievitys onnistuis. Mutta kaikkihan menee niin kuin menee. Onneksi tiesin sen jo viimeksi. Muuten ois voinut harmittaa. Pääasia on, että ollaan kunnossa, eikä mitään pahempaa tapahtunut.
Sinänsä mitään kauheaa pelkoa siitä ei jäänyt. En pelkää synnytystä. Pelkään vauvan kokoa. Pelkään sitä, että vauva kärsii synnytyksessä niin kuin viimeksi, ja viedään lähes heti pois mun luota. Se tuntu samalta, kuin minussa ois ollu virtajohto, joka ois vedetty irti. Ilmapallo joka puhkes. Olin hetken täynnä ihmeellistä energiaa ihana pehmyt ihme sylissä, ja samassa hetkessä jo täysin voimaton syli tyhjänä.
Itsehän oon muuten 158cm pitkä, enkä kauhean iso muutenkaan. Tuntu hassulta katsoa paaljon isompia naisia paaaaljon pienemmät lapset sylissä :D. Mutta meiän pienen perheen isi onki iso, eli saan kiittää sitä :P.

Toivon siis, että tää synnytys käynnistettäis. Ennen rv 39. En tiedä luotanko lääkärien kokoarvioihin.
Vaikka eniten haluaisin tietenkin, että synnytys lähtis itsestään käyntiin ennen tuota viikkoa. Sehän se kaikista paras ois.

Synnyttäminen on kuitenkin aivan ihanaa, eikä sitä voi verrata mihinkään muuhun maailmassa.

Tänään vaihtui rv 35. Vähiin käy viikot..

Pientä mahavertailua..

Eilen ottamani kuvat on sattumalta otettu samaan aikaan, kuin N:ltä ottamani pari kuvaa.. Joten pientä vertailua huvin vuoksi.

Rv on siis kummassakin kuvassa 32+5.
Ensimmäinen kuva on tästä raskaudesta ja toinen N:n raskaudesta.

Hyvää wep-kamera laatua. Ja ehkä vähä eri kulmastakin otetut kuvat ;). Ja "muokkaus" tapahtui paintilla..
Sain ehkä teininä yliannostuksen kuvien muokkailusta, koska nykysin sitä ei tuu harrastettu yhtään.
Tykkään ottaa kuvia luonnonvalossa ja jättää kuvat sellaisiksi kuin ne on. Ei pienen pientä säätöä edes.
Viihdyn muutenkin luonnonvalossa parhaiten, ja tunnen pakonomaista tarvetta sammuttaa kaikki valot kun on hiukankaan luonnonvaloa.

Rehellinen valituspostaus

Pakko tulla tänne avautumaan.. Mun maha ei enää kykene venymään!! Tai luultavastikin kyllä, mutta tuntuu pahasti siltä että se repeää millä hetkellä hyvänsä. Arpiahan mulla tuli viimeks vasta synnytyksessä, ja niitä tuli sitten kerralla paljon. Nyt niitä alkaa varmaan tulee jo tässä vaiheessa. Niille nyt on ihan sama, mutta tämä olo on ihan kauhee.

Kuvissahan tuo ei kovin isolta näytä, eikä kyllä kauheesti muutenkaan.. En muista oliko näin tukalaa oloa kuitenkaan viimeksi.

Haluan hemmottelua!!

Lisää vauvoja!

Noel sai viime yönä uuden ihanan serkkupojan! Eikä tämä mamma malttais odottaa, että voi soittaa serkkupojan äidille.
Viime kuussa syntyi myös serkku N:lle. Ihana tyttö.
Seuraavaks oiskin sitten mun vuoro ilmottaa, että meiän peukaloinen on syntynyt.
Sitten on vielä tulossa lisää lapsia. Joulu-huhtikuun sisällä syntyy jopa viis serkusta, joista kaks on jo syntynyt.
Vauvabuumia kerrassaan :P.

Tässähän alkaa pikkuhiljaa jännittämään pian eessä oleva koitos.. Miten se eroaa edellisestä. Toivottavasti paljonkin.
Ihanaa olla raskaana! Enkä voi uskoa voivani sanoa noin. Oon ollut sitä mieltä, että raskaus ei sovi mulle. Äitiys sopii mulle paremmin kuin hyvin. Raskaus.. no, nyt voisin sanoa että sekin sopii tällä hetkellä.
Iho näyttää hyvältä, samoin hiukset. Ja voin muutenkin erinomaisesti. Paremmin ku kertaakaan raskaana ollessa. Olo voi myös johtua osittain siitä, että on uudet lasit ja näen paremmin jne.

Vertailin myös neuvolakortteja.
Painosta sen verran että:
Painan tällä hetkellä rv 30+6 saman verran kuin viimeksi rv 26+4. Ei kyllä haittaa ollenkaan!
Tässä raskaudessa lisää painoa lähtöpainoon on tullut +6,5kg, kun viime vuonna tähän mennessä sitä oli jo kertynyt +14kg!!! Yhteensä lisää painoa tuli koko viime raskaudessa ruhtinaalliset +23-25kg, joita en saa kerrytettyä tähän raskauteen mitenkään jos en turpoa ku ilmapallo tästä eteenpäin.
Sf-mitta oli nyt rv 27+2 22cm, kun viime raskaudessa se oli jo rv 26+4 25cm. Saas nähä onko ero samaa luokkaa myös keskiviikkona nlassa.
Hb on pysynyt yli 120 tähän mennessä koko ajan. Viimeksi aloitin Obsidanin syönnin jo rv 23.

Kun kuvia ei saa lisättyä, niin näistä päivityksistä on kummasti tullu raskauspainotteisia. Tosin, onhan se ajankohtaisin asia tällä hetkellä.

Rauha ja onnellisuus

Otsikko kertoo tän hetken olon ja tunnelman..
En edes malta mennä nukkumaan kun on niin hyvä olla.
Tosin selkä valittaa äskeisen tiskivuoren selättämisen ja pyykkirumban jälkeen, mutta pääasia että fiilis on hyvä!
Toivottavasti huomenna paistais aurinko niin voisin kokeilla kävelyllä käymistä rattaiden kans. Kaipaan ulkoilmaa ja liikuntaa! Paitsi että tuo tän hetken sää ei oo mikään mukava, märkää. Tulis ne pikkupakkaset takas ja pian.

Ihana ku oon voinu tässä raskaudessa paljon paljon paremmin kaikin puolin, kun vertaa edelliseen raskauteen. Oon niin tyytyväinen ja kiitollinen. Ainahan niitä ikäviäki asioita löytyy, mutta parempi keskittyä niihin hyviin ja positiivisiin. Yks negatiivinen asia pitää kyllä mainita: mielettömän turvonneen sormet ollu nyt jonku aikaa! Tekee mieli venytellä niitä. Oikeinki mukavan laikukkaat, ja hankalampaa jopa kirjottaminen. Onhan tuota turvotusta muuallakin mutta ei noin häiritsevästi.
No, eipä tässä kauaa enää oo jäljellä tän mahan kans oloa. Oon niin malttamaton! Ja toisaalta tällä hetkellä nautin niin paljon raskaudesta, että ei haittaa ollenkaan jäljellä olevat viikot. Kaiken lisäks musta tuntuu, että mun itseluottamus on nyt paaaljon parempi ku pitkíin aikoihin. Mua jopa kiinnostaa pitää parempaa huolta itsestäni :D. Enkä tunne oloani ollenkaan valaaksi. Ainakaan vaatteet päällä ;).

Toivotaan että tämä mieliala pysyy pidempään! :)

Blogin kirjoittamisen "syy"...

Sain kirjotettua äsken tänne jonku verran jo mutta kone sammu.. uutta yritystä siis.

Mulla on ollut jo reilu viis vuotta vain muutaman läheisimmän ystäväni silmille tarkoitettu "päiväkirja" lj:ssä.. Huomasin jossain vaiheessa että siitä tuli pikkuhiljaa sellainen paikka, jonne tuli kirjoitettua lähes aina vaan silloin kun tuntu että ahistaa niin ettei henki kulje, ja oli jotain minkä halus jakaa jonkun muun kans tai tuntu että pää räjähtää. Nämä ystävät asuvat vähintään 200km päässä nykyisin. Paikka alkoi käymään raskaaksi ja lähes kaikki meistä purki niitä omia huoliaan sinne.
No se on edelleen päivittäisessä käytössä niin, että käyn edes lukemassa uusimmat kirjoitukset.
On hyvä että on joku paikka jonne voi purkaa huolensa ja hulluiltakin tuntuvat ajatukset. Mulla on ollut siis pariin kertaan masennus, kun ensimmäisellä kerralla sitä ei hoidettu. Masennuin lapsuudenystäväni kuoltua joulun alla kun olin 15 vuotias. Siitä on pian kymmenen vuotta..

Ensimmäinen raskaus oli todella rankka kaikessa yksinäisyydessään kun mieheni oli paljon töissä. Ja monien muidenkin asioiden takia.
Pakko lisätä, että lapsi oli todella odotettu ja kaivattu. Koin myös yhden vaikean keskenmenon ennen sitä..
Raskaus oli kuitenkin henkisesti paljon vaikeampi kuin olin ikinä kuvitellutkaan.. Lähinnä sen takia kun käsittelin omia isä- ja äitisuhteita.. Isäni sairaus oli suurin syy. Ja sen käsitteleminen jatkuu varmaan loppuikäni enemmän tai vähemmän.
Onneksi tämä raskaus on ollut paljon helpompi, ja oonkin nauttinut siitä ihan erilailla kuin ensimmäisestä. Osittain se on helpompi senkin takia kun mulla on koko ajan seurana Noel, joka saa mut aina piristymään.

Tää blogi saa mut löytämään helpommin joka päivästä niitä positiivisia ja ihania asioita. Tämäkin on enemmän päiväkirja itselleni kuin mitään muuta, mutta tämän blogin voin linkittää helpommin kaukana asuville ystäville, kavereille ja sukulaisille. Toki muutkin tutut ja tuntemattomat on tervetulleita lukemaan (ja kommentoimaan!).

Oon luonteeltani positiivinen ja iloinen, mutta väliin nekin on täysin hukassa. Murheet ja muun paskan kirjoitan edelleen vain livejournaliin. Mun on siis hyvä avata tää varsinki silloin, kun unohan ne hyvät asiat elämästä hetkeksi..ne pienet asiat varsinkin. Oon helposti sellainen että kannan muidenkin murheet raskaana harteillani ja menetän yöuneni. Stressaan liikaa.. ( Kuulin tuon viimeksi tänään. )
Asiat on kuitenkin ihan hyvin. Ainoa asia, mikä multa puuttuu tällä hetkellä, on lähellä asuvat ystävät. Joku ystävä jakamaan arkea. Nämä pari vuotta oon ollut siltä osin yksinäisempi kuin koskaan. Suurimmalla osalla mun ystävistä on jo lapsi tai useampi.. MUUTTAKAA lähemmäksi! Tarkotan tuolla myös teitä joilla ei oo lapsia :)). Muuta en tarvis.

Tästä tuli nyt sekavampi teksti mitä tarkoitin.. Koitin muistella mitä olin kirjoittanut siihen ensimmäiseen yritykseen, johon sain mielestäni kerrottua asiat hyvin. Väsyttää ja ärsyttää. Mutta eiköhän ne tärkeimmät asiat tullu kuitenkin suunnilleen tässä. Tällä hetkellä mulla on täällä yks isiä ikävöivä pieni ja pinna kireellä. Itkee maitoa, mutta se pitää saada kaataa äitin ja itsensä päälle, lattialle, penkille.. ja läiskytellä käsiä siinä lammikossa! Mutta isi on täällä puolen tunnin päästä ja johan se aurinko paistaa väsyneen lapsen iltaanki sillon. Nyt ne puhuu puhelimessa toistensa kans.

Elämä on paljon parempaa, kun joka asiasta koittaa löytää sen positiivisen puolen.

Kuvamuistoja ensimmäisestä vauvamahasta

Tulipa sitten selattua koneelta kansioa nimeltä "Valas", kun sain tuon tuoreen mahakuvan äsken otettua. Musta on tosi vähä kuvia raskausajalta johtuen siitä että meillä ei ollut sillon kameraa eikä kuvaajaa. Ja itseotetut kuvat mahasta on.. no huonoja. Mulla ainakin.

Rv 14+2

Rv 20+5

Rv 27+2

Voisin laittaa että arvatkaapa viikko..

se oli.. Rv 32+5

Rv 39+5

Rv 39+5

Loppuhuipennus.. Rv 40+0

Viimesin kuva on rajattu pään kohdalta pois koska mun ilme oli niin väsyny, tyhjä ja alakulonen.. Kuva on otettu aamulla kymmenen maissa ihan vähän ennen saliin menoa ja kalvojen puhkasua.. Olin herännyt neljän aikaan ja ollut klo 5-8 ammeessa. Lähes mitään ei ollut tapahtunut ja olin viettänyt jo 2 yötä sairaalassa nukkuen vaan ja ainoastaan pari tuntia korkeintaan. Ja sama oli jatkunu kotona yhden yön ajan. Ehkä 7h unta yhteensä 3 yön aikana. Neki särkylääkkeen ja unilääkkeen avulla. Heräilin kuitenki aina supistukseen. Voi sitä vesilaskun määrää... Poika synty 21.49.

Ps. Tässä alhaalla näkyy tuo valkonen kohta missä pitäis olla kuva mutta poistin sen väärin ja tuo jäi jälkeen. Mitenhän sen sais pois?

Hammaslääkäripelko

Mua vaivaa mieletön hammaslääkäripelko. Menisin ilomielin jopa synnyttämään ennemmin. Vaikka mun synnytyksessä meni yks jos toinenki asia pieleen, ja se oli sellanen kokemus että jo seuraavana päivänä mulle sanottiin Jorvissa että seuraavassa raskaudessa on tiedossa synnytystapa-arvio eikä ainakaan lasta päästetä la:han asti oleilee mahassa.

No, kesällä otin ja rohkaistuin varaamaan itsellenikin ajan kun varasin Noelille ensimmäistä hammaslääkäriaikaa. Sainki ajan sellaselle lääkärille joka on erikoistunu pelkopotilaisiin ja hällä on jopa ilokaasua tarjolla. Sanoin että ei kiitos, synnytyksestä pahoja kokemuksia.. Ei kuulema oo samanlainen se juttu ku synnytyksissä.

Kulu vaikka kuin kauan ennen ku kirje saapu ja aika oli joulukuulle. No kirjehän ei ollu tallessa enää joulukuun alussa ja aloinki soittamaan että millon se mun aika olikaan. Eikö se ollutki 16. pvä. Olishan se ollu mutta kun en ollu niin ja niin montaa päivää aikasemmin vahvistanu aikaa niin se oli peruuntunu. Seuraava aika olis helmikuulle tälle samalle lääkärille.. Sanoin että mulla vois olla kiireellisempää asiaa. Sain ajan tälle päivälle klo 13.
Viime yönä sitte päätin että perun sen ajan aamulla. On sitä tähänki asti pärjätty. Herään aamulla ja perun sen. Varaan ajan helmikuulle vaikka ja käyn sitä ennen päivystyksessä.
Aamulla mietin sängyssä että soitanko vai en.. No en soittanut ja lopulta istuin urhoollisesti (lue: paniikissa) autossa matkalla hammaslääkäriin. Tarkastusaika vaan ja ehkä hampaanpoisto. Selviän kyllä. Nyt jos ei koskaan. Ja tiesin että kun siihen penkkiin pääsen (joudun) niin pelko helpottaa. En muista millon viimeks mua ois sattunu hammaslääkärissä joten siitä pelossa ei oo kysymys.
Hammaslääkärin huoneeseen kävellessä olin hermoheikko ja voin pahoin pelkästä hajusta. Mieslääkäri siinä naureskeli että täältä lapustahan löytyy tarinaa :D. Vastasin vaan että oon ihan paniikissa.
Eikun tuoliin istumaan.. "Millos sulle on tehty viimesin tarkastus?" johon oli pakko vastata ettei oo mitään muistikuvaa.. viimesimmät kerrat on päivystyksestä (Viimesin tarkastus yläasteella?).
Siinä tuolissa maatessa ennemminki häpesin entä jännitin.. Kuuntelin sitä hammaslääkärihepreaa vain jotakin tajuten ja mitä pidemmälle tarkastus meni sitä tukalammaksi olo kävi. Päässä alko heittää, yläkroppa tuntu menevän voimattomaksi ja puutuneeksi, tuli huono olo jne. Mietin että ootan vielä hetken..pian on viimenenki hammas käyty läpi ja tuomio annettu. Heti sen viimesen hampaan tarkastamisen jälkeen oli pakko kysyä: "Voisinko päästä istumaan? On aika huono olla..". Lääkäri kyseli että jännityksestäkö vai.. Sanoin että ei mua enää niin jännitä vaan tais vauva painaa verisuonia tai jotain vastaavaa. Kun pääsin istumaan niin tuntu että mahassa alkoi sellanen elämä että meinasin myös heilua siitä voimasta! Sitten alko heittää päässä oikeen kunnolla ja ikkuna avattiin. Pyörittelin hartioita että saisin olon kohenee.. Sanoin että voidaan kyllä jatkaa vaikka hampaanpoistolla kun tänne asti oon selvinny. Hoitaja oli unohtanut sanoa että mun pitäis sanoa heti jos tulee huono olo kun nuo tuolit ja asennot ei oo kovin hyviä raskaana oleville.
Sain kaks seuraavaa aikaa jotka on ennen synnytystä, ja ne on lyhyempiä aikoja tuon mahan takia. Ja ne toimenpiteet voidaan tehdä puoli-istuvassa asennossa.

Olipa pitkä selostus mutta ehkä tää tästä.. jospa taas säännöllinen käynti samalla hammaslääkärillä sais tuon mun järjettömän hammaslääkäripelon katoamaan. Tai edes lievenemään ennen ku mun pitää uusia koko kalusto. Tajuan siis sen että se on ihan turhaa se pelko mutta ei se auta.

Rv 27+1 ja voi kun näyttää pieneltä..

Minä kehrään ihmettä sisälläni

Minä kehrään ihmettä sisälläni

Ihme,
se sinä olet.

Sinä,
saat minut tuntemaan
niin kuin ei kukaan
koko universumissa.
Ei kukaan,
ei koskaan,
niin kuin sinä.
Ihmettelen kuinka herätät minussa
niin suurien tunteiden sateenkaaren.
Sinä,
minulle vielä tuntematon.

Sinulla on minuun taianomainen vaikutus
Ja minun koko hiljainen olemukseni
huutaa maailmalle;
Minä kehrään ihmettä sisälläni.

(5/2009 kun odotin Noelia mutta on ajankohtainen myös nyt <3 kuva siis nykyisestä masuasukista, peukaloisesta)