maanantai 20. joulukuuta 2010

Joulun odotusta

Paljastus: yhtäkään lahjaa ei olla ostettu. Ostetaan korkeintaan Noelille lahja tai kaks. Ja kummityttö saa kans lahjan.
Yhtäkään korttia ei olla laitettu.
Kuusi odottaa liiterissä että mies toisi sen yöksi eteiseen ja aamulla laitetaan asioimisten jälkeen se tupaan.
Viikonloppu.. no se ei todellakaan mennyt niin ku olin suunnitellut. Ainut mikä toteutu oli se kuusenhaku. Ei siis tänä vuonna kauneimpia joululauluja tai vastaavaa. No, vuoden päästä sitten.


Oon tehnyt ulos kolme jäälyhtyä sankoissa jotka kaikki on nyt tuolla mielettömän lumimäärän alla. Tein sitten taas yhden lisää.. mutta jäädytin sen läpi asti! Huomenna otan ja meen valosalla kaivertamaan siihen edes jonkulaisen kynttilänmentävän aukon. Vuokajäälyhdyt onnistu hyvin ja niistä tuli kauniita. Kävin äsken laittamassa niihin kynttilät.. rakastan tätä aikaa vuodesta.




Oon saanut vaihdettua mun herkuttelun osittain vähä terveellisempiin vaihtoehtoihin. Syödä ja napostella kun tekee mieli aika useesti. Nyt on jo puoliks syöty kulhollinen marjoja naaman edessä. Ja muutaman klementiininki taisin syödä. Niitä menee (tuttuun tapaan viime raskaudesta) vähintään kymmenen päivässä. Siks Noelki varmaan rakasti niitä heti kun ekaa kertaa maisto. Ja syön mieluummin noita ku suklaata ja karkkia. Viinirypäleet on kans ihania naposteltavia. Mutta vois tosiaan päästä kokonaan eroon tuosta napostelusta.
Noel leikkii omia leikkejään tuolla.. touhukas muru! Äiti viipyy vielä hetken blogien ihanassa maailmassa ja lämmittää eilistä ruokaa syötäväksi. Huomenna lääkärineuvola ja Noelin 1v. rokotus jos ei oo liian flunssanen.
Eilen ja tänään on satanut vähintään parikymmentä senttiä lunta.. ihana ku omistan huopatossut!  Ne on niin tämän kelin kengät.

Rauhallista joulun odotusta jokaiselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti