Ettei menis hermot kokonaan. Täällä joku kiljuu, pomppii sängyssään, kiipeilee, raapii ja yrittää herättää isiä. Oon ollu tän päivän ihan poikki. Niskat ja selkä jumissa niin, että se häiritsee näkemistä ja kädet puutuu.
Stressaa aikanen aamu kun tuota poikaa ei saa tänään ajoissa nukkumaan jostain syystä. Enkä pääse siis myöskään nukkuu kunnon yöunia.
N villiintyy aina ku isi tulee myöhemmin kotiin, eikä malta alkaa nukkumaan. Nukkuis jo jos oltais oltu kahden kotona. Tai jos isi ois kerenny leikkiä kauemmin.. Mutta ei auta. Nyt ei enää sentään nouse savu korvista. Pomppikoon vähä aikaa..
Aamulla on siis mun neuvola. Ja joudun ottaa tasmanian tuholaisen mukaan. T ei pysty olee töistä pois. Voi olla että harrastan ihan vähän laittomuuksia aamulla bussille päästäkseni.. Jos ajaisin tuon meiän hiekkatien päätyyn autolla. Tuon ison ylämäen ja pahimmat kohdat tästä reitiltä. Liitoskivut alkaa olee aika repiviä, ja jo postilaatikolla käynti tuottaa ongelmia. Hätä ei tunne lakia. Enkä voi nyt huristella taksillakaan.
Vähä jännittää mitä tuloksia labrasta on tullu. Paino myös. Siitä kun oon kuullu jo parina kertana.
T:n serkulle synty tänään kolmas poika. Ikäeroa ensimmäiseen 2v 3kk ja toiseen 1v 3kk..
Ihana ku syntyy lisää vauvoja ja kavereita lapsille. Pitää mennä joku päivä katsomaan miltä uusin tulokas näyttää.
Kun A ja J lähti synnyttämään lokakuussa -09 keskimmäistään aamuyöstä, olin vahtimassa esikoista. Ja jo samana päivänä kävin vierailemassa osastolla uutta tulokasta ihastelemassa isoveljen, lasten isän ja tädin kanssa. Oli jännä fiilis, kun tiesi että olis ihan pian itse myös siellä oman nyytin kans. Mahtava että A jaksoi vastaanottaa vieraita jo niin pian. Itsehän olin lähes taju kankaalla ensimmäisen vuorokauden synnytyksestä.
N onneks luovutti taistelun nukkumattia vastaan ja äitikin pääsee nukkumaan. Ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti