.. no eihän se menny ihan nappiin. Ei tosiaan.
Koko päivä alkoi jo huonosti. T ei päässytkään mukaan, vaan jäi hoitamaan N:ää kotiin.
Ja tiesin, että jos vastassa on joku tyly lääkäri, niin mun peli on menetetty.
No.. klo 12 menin sairaalaan. Ensin oli synnytyspelkokeskustelu kätilön kanssa. Ihana kätilö ja niin mukava. Keskustelu ei ollut turha ollenkaan ja sain hyvää palautetta mun asenteesta.
Synnytyksestä kätilö sanoi, että on ollut kyllä pahimmasta päästä, eikä ole ihme jos pelottaa.
Keskustelun lopuksi (klo 14) lähdin positiivisin ja suht toiveikkain mielin odottamaan pääsyä synnytystapa-arvioon lääkärille.
14:30 lääkäri kutsui mut sisään ja jo siinä ajattelin että onpa tylyn oloinen. Suht nuori nainen.
"No siis minkäs takia oot siis tullu tänne?!!" "Katsoin läpi nuo sun paperit ja.."
Tuli olo, että se ei löytänyt niistä yhtään mitään minkä takia oisin siellä. Sanoin että jo eka synnytyksen jälkeen mulle sanottiin, että seuraavasta synnytystapa-arvioon ja laskettuun aikaan ei päästetä.
Ja kävi niin kuin olin pelännyt, lääkärin asenne/olemus sai mut lähes itkun partaalle ja lammasmaiseksi!! Itkua nieleskellen tyydyin kaikkeen mitä se sanoi ja halusin vaan pois. Vähättelin. VÄHÄTTELIN!!
Lääkäri teki sisätutkimuksen.. kävi läpi arvet, tutki häntäluuta, lantioa käsin ja kohdunsuun tilanteen. Ultras. Ja se oli aikalailla siinä. Koko paketti.
Tilanne oli tämä:
rv 36+2
Arvista ei sanonut mitään. Sanoin että ne vaivaa ja vaivas monta kuukautta synnytyksen jälkeen paljon.
Häntäluun tutkiminen.. no ei mikään mukavin kokemus, mutta ei kamalakaan. Epämukava hieman. Siitäkään en saanut irti sen enempää kuin jotain tyyliin että hän tunsi että se on jotenki sisäänpäin kääntynyt jonkin verran eikä antanut periksi ainakaan siinä.
Lantio. Tilava eikä se tuota ainakaan ongelmia. Hyvä synnyttäjän lantio.
Kohdunsuu jne. Kanava oli lyhentynyt hieman. Kohdunsuu oli auki sormelle. Paikat oli pehmeenä jne. Hyvä homma esim. käynnistystä ajatellen.
Vauvan koko.. Ultra arvioi kooksi 3200g. Eli laskettuna aikana olis noin samoja luokkia kuin N oli syntyessään. Käsin olis veikannut juuri ja juuri 3000g. En luota noihin arvioihin tippaakaan ja veikkaanki, että arviot heittää ainakin parisaataa grammaa vähemmäks eli vauva ois isompi.
Kysyin päänkokoa ja JOS tajusin oikein niin se ois nyt 32cm suunnilleen eli tuskin ois tulossa 38cm päänympäryksellä olevaa vauvaa. En oikein (halua uskoa) usko, että pää kasvais sen 6cm muutamassa viikossa.
Noel tosiaan on syntynyt kaikenlisäks käsi poskella. Omista papereista se ei käy ilmi, mutta sairaalan papereissa lukee niin. Ja muutenkin oli mielenkiintoista nähdä aikajanat ym viime synnytyksestä.
Aion kokeilla kaiken vyöhyketerapiasta homeopatiaan ja kaikkiin perinteisiin ässiin yms. Tää vauva ei tuu kasvaa mun mahassa samoihin mittoihin kuin N jos voin yhtään vaikuttaa siihen. Muuten iskee paniikki!
Sain siis uuden ajan.. ja se on rv 39+1.
Siitäkin lääkäri sanoi, ettei voi luvata, että silloinkaan ois käynnistys edessä. Ylilääkäri sen päättää loppupeleissä. Ja "esikoinen on ollut tienraivaajana ja kun kerta oot saanut sen synnytettyä alakautta niin tää seuraavakin mahtuu." plaaplaaplaa. Ja minä lammasmaisesti olin sanomatta mitä oikeesti mielessä liikkui. Tuntu niin turhalta. Kauheeta olla vähäteltävänä. Onneksi siis se kätilö oli ihana ja ymmärtäväinen.
Sanoin tosiaan etten halua sectioa, vaan alatiesynnytyksen ja mahdollisesti käynnistykseen jos alkaa näyttää siltä että vauva on taas samaa luokkaa.
Lääkäri oli muuten aika kipulääkitysmyönteinen. "Se on hyvä ottaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa epiduraali tai vastaava että on voimia sitten loppuun." tai jotain tuollasta se selitti. Hoh.
Sitä kipua en pelkää, vaan tosiaan sitä vauvan kokoa jne.
Jouduin perumaan sen synnytysosaston valmennuksen (vai mikä olikaan), koska haluan sinne T:n kans, enkä yksin. Soitin äitipolille. Puhelu yhdistyi jonnekin muualle ja sieltä sanottiin sen menneen kiinni klo 15. Lupas kuitenkin yhdistää sinne osastolle. Puhelimessa lopulta kolmas henkilö oli se joka pystyi lupaamaan, että mahdutaan seuraavan viikon tiistaille vielä ja vaihtaminen siis onnistui. Kaiken lisäks puhelimeen sattui siis se synnytyspelkokeskustelun kätilö. "Mehän ollaankin tältä päivältä jo tutut." . Kyseli miten lääkärin kans oli mennyt ja oli aika jännän (ja hämmästyneen?) kuuloinen kun vähän kerroin koosta ja uudesta ajasta. Kuulosti hieman pahoittelevaltakin ehkä ja sano että no nyt täytyy välttää kaikkea sokerista/hyvää, ettei vaan sen takia vauva sais lisää painoa.
Näissä tunnelmissa siis tiistain jälkeen.. itkulta, harmitukselta ja pettymykseltä en oo säästynyt. En tiedä mitä tekisin..
Voi ei!
VastaaPoistaJos lohduttaa, voin kertoa, että mulla on samantapaisia kokemuksia Naistenklinikan pelkopolilta. Nuori naislääkäri oli pätevä, taitoa käsitellä fyysistä sairautta oli, mutta jotenkin ei osannut ollenkaan suhtautua siihen, että pelko on psyykkistä ja hoitaa sitä puolta. Käteen jäi siltä reissulta nöyryytetty olo... Pyysi keskustelemaan psykologin kanssa. Joo-o mikä pelkopoli!
En tiedä oletko lukenut Trauma-blogiani, mutta raskaus- ja synnytyspelko elää minussa vahvasti... Toivon sinulle voimia ja toivon sydämestäni, että kaikki menee hyvin! Tsempit Tiuku.
Voi ärsytys. Voin niin kuvitella miltä susta tuntuu.
VastaaPoistaJa niinku jo oon kertonukkin niin tuohon painoarvioon ei oo oikeesti hulluna luottamista.
37 viikolla painoarvi oli joku reilu 3kiloa, sitä viikko niin se oli 4,2kg ja siitä 4päivää niin jätkä synty ja paino reilu 5kg.
No onneksi leikattiin..kuolemaha siinä ois tullu molemmille jos alakautta ois es yritetty.
Jatkossa jos vielä raskaaksi tuun niin sectio on edessä jokkaiselta.
Ei haittaa. Leikkausten jälkeen alatiesynnytys pelottas enemmän.
Tsemppiä ja kerrohan kuulumiset jatkossaki.
Satu, Kiitos! On mulla vähän positiivisempi olo, mutta jos tää synnytys menee samalla kaavalla niin en tiedä jatkosta (ja siellä kätilö sanoikin että sitten ois mahdollinen seuraava synnytys edessä sectiolla).
VastaaPoistaEn muista kumpaan sun blogeista tutustuin itse asias ennemmin. Trauma-blogin luin yhdeltä istumalta alusta loppuun ja itkuhan siinä tuli. Oli tarkoitus palata uudestaan blogiin ja kommentoidakin, mutta se jäi (jos oikein muistan). Ei se ihme oo jos on jäänyt pelkoja! Onneksi kaikki päätty kuitenki hyvin. Oot mielettömän rohkea kun päädyit kirjottamaan kokemuksesta ja vielä niin että sut vois tunnistaa.
Kirjottaminen on terapeuttista ja joskus oon miettinyt pitäiskö mun alottaa toinen blogi. Tähän blogiin yhdistettynä en ehkä uskaltais sitä tehdä mutta anonyyminä. Mutta jo sen alottaminen pelottaa niin en tiedä mitä siitä tulee jos joskus tulis ees jotain. Menneisyyden käsittely on arka paikka.
E, niimpä. Se mielessä mulla oliki monesti ja se oli niiiin nöyryyttävää istua siinä kun toinen oli niin tyly ja selvästi piti ihan turhana koko käyntiä siellä. Mua niin ärsytti ku tiesin että lannistun jos lääkäri ei oo mukava. En tosiaan turhaan menny sinne. Mutta aika turha oli reissu. Se lääkäri saa kuulla ihan varmasti jos tää päätyy sen arvion takia sectioon.
Sillä pelkokeskustelun kätilölle sentään saan vaan soittaa jos tarvin uutta aikaa sille ja se onnistuu. Ei tarvi nlasta pyytää enää lähetettä. Voi olla että käyn siellä vaikka ensviikollaki.
Sen sanon että tää ei ihan varmasti pysy täällä la:han asti. Jos ei synny poppakonsteista huolimatta aiemmin niin pistän onnistumaan sen käynnistyksen sairaalassa. Mitä lähemmäs tulee la niin sitä lähempänä oon paniikkia. La:na mulla on täyspaniikki päällä. Ehkä.
:D sitä odotellessa siis...