Arvokas päivä

Rakastan karuselleja!

Tavattiin viime viikonloppuna koko perheellä ihana ystävä pohjoisesta. Käytiin lintsillä ja kaivarissa.

Silloin kun omistin parhaan ystävän, hän oli A. Monia monia vuosia.
Nykyisinkin hän on yksi parhaista ja korvaamaton! Äärettömän rakas ja aina ollut kuin sisko.
Ihminen jonka kanssa hurjan pitkätkään erot ei tunnu kun tavataan. Nykyisin tavataan laittoman harvon. Muutaman hassun kerran vuodessa. Vääryys. Mutta ajat onkin sitten sitäkin arvokkaampia.
Toivottavasti asia muuttuu pian.. Ennen oltiin erottamattomia ja asuin oikeastaan enemmän heillä kuin kotona.

Yks harvoista.. <3 I'll never find another you.

Tätähän ei voi sivuuttaa..

Ihan pienestä asti oon seurannu jääkiekkoa. Ja myös mäkihyppyä ja formuloita säännöllisesti. Ja seurattu sm-liigaa.
Mummolassa oli kisakatsomo, jonne iskä otti mukaan vaikka olisi ollut myöhäinenkin peli. Oli mukava olla isolla porukalla ja huutaa kurkku käheeksi.

Muistan vuoden 1995 finaalin. Olin kaverin kans A:n huoneessa ja hypittiin ja huudettiin koko pelin ajan. Iskä osti meille voiton jälkeen myyntiin tulleet violetit lippikset leijonamaskotilla ja tekstillä. Voi kun ois tajunnut säästää.. missä lie nyt.

Sen jälkeen jokainen mm-turnaus on katsottu. Nykyisin katson myös pelit joissa suomi ei pelaa.. kiitos jääkiekkohullun mieheni.
Jokainen kerta pelit on nostanu tunteita pintaan ja on häviöä itkettyki jossain Sjoen abc:lla tai kämpällä porukalla. Sitä voittoa odotti aina niin hartaasti!

Tänä vuonna seurasin enemmän pelejä kuin koskaan. Jostain syystä olin aika rauhallisen varma suomen voitosta. Höpöttelin I:lle yks päivä turnauksen alussa että "Sitten kun sä oot iso, niin kerron, että sinä vuonna kun sinä synnyit niin.. plaaplaaplaa ja suomi voitti mm-kultaa jääkiekossa."
Ei haittaa että olin oikeessa! ;)
Finaalin aikana oltiin mummilassa isolla porukalla telkkarin edessä istumassa. Jopa äiti seurasi ottelua pitkästä aikaa moneen vuoteen ja nautiskeli.
Liekö hormoneilla jotain tekemistä, mutta ainut mitä pystyin tekemään viimeisen erän aikana, oli itkeminen :D jokaisen uuden maalin jälkeen kyyneleet vieri poskia pitkin ja ajattelin että VIHDOINKI! Että onko tää tosiaan totta. Laitettiin S:n kans viestiä (niinku joka turnaus jotai ei katsota yhessä..) pitkin ottelua ja olihan se mukava joskuski, että ne viestit oli erilaisia kuin niin monesti ennen.

Hyvä suomi ja leijonat! Ihania miehiä joukkoe täynnä :)!

Ja tottakaihan me lähdettiin kultajuhliin. Tosin me missattiin lähes kokonaan se hetki kun ne leijonat sitten oli paikan päällä. Sillon oltiin jo menossa pois. T oli yksinään jossain vielä heilumassa kameran kans ja me odoteltiin rauhallisemmassa paikassa.
Tultiin tosi aikasin paikalle, että päästäis kauemmas sitten kun tulee enemmän porukkaa, mutta se alue täyttyi sitten jossain vaiheessa niin nopeesti, ettei tajuttu ees. Pikkusisko ihmetteli ääneen kun katsoi taakseen, että mistä nää kaikki ihmiset tuli tähän yhtäkkiä.
I onneksi nukku koko ajan ilman ongelmia ja autuaan tietämättömänä metelistä ja paikasta. Ihan hetken itki kun oltiin kävelemässä pois ja oli nälkä. Syötinkin sen samantien kun päästiin selvemmille vesille.
N oli tosi reipas koko ajan ja niin fiiliksissä! Ei ollu pojan riemulla rajaa, ja se heiluki isin harteilla ja heilutteli omaa mailaansa muiden heilutellessa lippuja.
Oikeesti olin ajatellut, että jos siellä ei voi olla, niin ainahan sieltä pääsee pois.. Eh, mitä ihmettä munki päässä liikku. Ei käynyt mielessäkään, että se ois niin isolta alueelta niin tukossa, että pois pääseminen ois niin hidasta! Oli siis tarkoitus mennä vähän kauemmas seuraamaan sitä ja vain käydä itse torilla.. Myönnän, että tein virheen kun ei lähdetty hetkeä aikaisemmin pois siitä. Siellä oli mukavaa se hiukan alle pari tuntia, kun mahtui kulkemaan helposti ja N:kin sai juoksennella vieressä. Onneksi sieltä ihmismeren joukosta löytyi paljon ihania ja avuliaita ihmisiä. Varsinkin muutama ansaitsee erityiskiitoksen! :)

Kerta elämässä riittää, toista kertaa en oo menossa. Vaikka millään en ois jäänyt poiskaan tällä kertaa.
Onhan se mahtavaa, että suomi voitti ja koko suomi juhlii. Mutta tarviiko sen mennä noin yli/törkeeksi sikailuksi osalta?! Onneks koko reissu meni hyvin ja ilman sen kummempia ongelmia ainakin meidän osalta.

Nähtiin myös Tampereen tyttöjä/ystäviä stockan lähettyvillä, kun oltiin kävelemässä autolle. Oli ihana nähdä!

Ps. Blogi päivittyy hyvin epäsäännöllisen säännöllisesti näköjään. Edelleen vain työpaikan miniläppäri käytössä. Miten niin saamaton?

Pieni leijonafani

Isoveli ja sen pikkusisko

Sinulla on avain minun sydämeeni

ja sinä tiedät

miten saada minun sieluni säteilemään auringonsäteitä.

I:n synnytyskertomus vihdoin

Vihdoinki koitan saada aikaseksi kirjottaa synnytyskertomuksen.


Synnytys oli niin erilainen kuin N:ltä.


I syntyi siis 20.3. tasan 40+0.


Aamulla vielä kirjoitin turhautuneena täällä esimerkiksi näin:
"a-su.. meni samalla kaavalla kuin to-pe yö. Eli valvottu on. Ehkä jossain vaiheessa pikkusen sain torkahdettua. Iskias vaivaa ja supisteli klo 18 asti, mutta klo 22 aikoihin ne alko muuttumaan vielä vähä kipeemmiks. En kuitenkaan lähtenyt sairaalaan, tai edes soittanut. Odotin sitä pahempaa koko ajan. "Turhaan en lähde."'
Aamua kohti supistukset taas väheni. Nyt ne alkoi taas 10.50 ja on kipeitä. Soitin klo 12 sairaalaan ja sanoin että en pysty enää rentoutumaan. Saas nähä pääsenkö sinne nukkuu vaikka unilääkkeiden jne avulla. Kotona tästä ei tuu mitään. Istumalihakset koko ajan jännityksessä jo tässä vaiheessa.. Ei tätä kauheesti jaksa. Varsinkaan enää. Mua turhauttaa, itkettää harmista ja pettymyksestä ja pelottaa ja ja ja.. että tää menee samalla kaavalla ku eka synnytys."

Alun ja loput kirjotuksesta saa luettua painamalla linkkiä..


Lähettiin joskus puoli yhden ja yhden välillä ajamaan sairaalaan. En voinut enää rentoutua kunnolla, koska meillä ei kauheasti ole edes tilaa kävellä vaikka ympyrää :p..
Lotta oli meillä varmuuden vuoksi viikonloppua viettämässä ja sanoin vaan, että me lähdetään ainakin käymään sairaalassa, ja tän illan helsingin reissu peruuntuu aika varmasti. L jäi N:n seuraksi kotiin ja luvattiin ilmoitella ja soitella väliin mikä on tilanne.


Supistuksia tuli jonkin verran matkan aikana ja pysähdyttiin kauppaan ostaa eväitä/juomista. Istuin autossa sillä aikaa kun T kävi kaupassa ja soitin äidilleni. En uskaltanut toivoakaan, että tyttö syntyis täsmällisesti 40+0, niin kuin N. Enkä uskaltanut toivoa, että ne sen hetkiset supistukset ois saamassa jotain aikaan.
Kävely parkkipaikoilta (halusin lähes kauimmaiseen paikkaan auton, että tulis pidempi kävelymatka) oli hitaampaa ja tuskaisempaa kuin perjantaina ja mieleen hiipi ajatus että jospa sittenkin..
Olin kireä kuin viulunkieli, ja ärähdin muutamaan kertaan T:lle että olis hiljempaa. T:n jännitys ilmeni levottomuutena ja puheripulina.


Synnärin oville saapuessa ja kelloa soittaessa pelkäsin, ettei mua otettais tosissaan. Perjantaina kohtelu oli ollut tosi hyvää, mutta koskaanhan ei tiennyt kuka on vastassa.
Onneksi huoli oli turha ja ihana kätilö Hanna tuli avaamaan ovia. "Ootko sää..?" "Sua on ootettukki jo!!" "Luin sun papereita tuolla jo valmiiksi..". 
Miedät kirjattiin sisään klo 13.30.


Mentiin esivalmisteluhuoneeseen, sisätutkimuksessa paikat oli 5cm auki. Kätilö lupas, että "Vauva syntyy tänään!". H koitti käsin saada kalvoja puhkeamaan vauhdittaakseen synnytystä, mutta ei onnistunut. Seuraavaksi siirryin käyrälle jumppapallon päälle.
Käyrän jälkeen pelkokeskustelukäynniltä tuttu kätilö laittoi käytävällä mulle akupunktioneulat korviin ja päähän. Pyysin niitä käyrällä ollessa. Aika hyvin entiseltä neulakammoiselta!

Käytiin kävelemässä ja kahvilassa. Edellisestä kerrasta viisastuneena söin ettei nälkä yllättäis, ja voimat loppuis ainakaan sen takia. Siellä supistuksia alkoi tulee tiheämmin. Kello oli 14.30 ja supistukset alkoi tulee 3-4min välein. Sitä ennen ne tuli 6-8min välein. Puristin T:n käsiä jokaisen supistuksen aikana, että saisin keskittyä johonkin muuhun..
Lähdettiin takas toiseen kerrokseen, tällä kertaa portaita pitkin. T jäi katsomaan hiihtoa ja minä lähdin kävelemään pitkin käytäviä.

Pysähdyin väliin supistuksen ajaksi kyykylleen tai nojaamaan penkkiin. Kävin sanomassa T:lle, että menisin suihkuun. Suihkussa meni puolisen tuntia jumppapallon päällä istuen, mutta kyllästyin nopeesti siihen seinän tuijotteluun.
Seuraavaksi kävin otattamassa neulat pois ja jatkoin kävelyä. Ruoan tullessa koitin saada edes vähän syötyä, ja hyvin sainkin pakotettua itseni syömään supistuksista huolimatta. T lähti vissiin mäkkäriin syömään.


Ruoan jälkeen lähdin taas kävelemään ja menin sanomaan kätilö H:lle, että "Oisko mitään muita keinoja lievittää tätä kipua, kun alkaa tuntuu ettei pysty enää rentoutumaan ja pakarat alkaa pian kramppaa..".
H ehdotti tilanteen tarkastamista ensin. Tilanne oli se, että olin 6-7cm auki.


Kello oli 17:43 kun siirryttiin saliin tarkoituksena puhkaista kalvot ja odoteltiin T:tä. Kätilö laittoi käyrän ja kysyin haluanko puudutuksen. Mietin hetken aikaa ja keskusteltiin kätilön kans vaihtoehdoista. Yksi vaihtoehdoista oli siis se, että en ottais mitään, ja toinen spinaali. Ja toinen mietinnänaihe oli, että otanko sen ennen vai jälkeen kalvojen puhkaisun. 

Päädyin ottamaan spinaalin ennen kalvojen puhkaisua. Uskoin, että voisin pärjätä loppuun ilman puudutustakin, mutta en halunnut ottaa riskiä, että väsyisin ja synnytys pitkittyisi enää kauhean paljoa. Halusin saada levätä hetken ennen ponnistusvaihetta. Rentoutuneempana paikat avautuisi nopeammin ja keräisin voimia ponnistusvaiheeseen. Laitettiin tippa ja jouduin sänkyyn odottelemaan. 
Anestesialääkäri tuli pian. Mukava vanhempi ulkomaalaistaustainen mies (tällä kertaa jopa anestesialääkäri jäi mieleen! Edellisellä kerralla en nähnyt varmaan edes kasvoja koska olin niin sekaisin kivusta. Ja silloin epiduraali annettiin n. 3cm kohdalla..). Spinaalin laittoa en tuntenut ollenkaan, mutta sen vaikutuksen aikana kutisin mielettömästi! Raavin kasvoja, selkää ja joka paikkaa ihan vimmoissani. Mutta ah, sitä lämmön tunnetta ja rentoutumista.
Kalvot puhkaistiin heti spinaalin laiton (18.25) jälkeen eli klo. 18.40, ja vesi oli kirkasta jne. Noin 19.30 Kävin vessassa ja menin jumppapallon päälle jossain vaiheessa. Spinaalin vaikutus alkoi heikkenemään 19.30 jälkeen ja mitä lähemmäksi kahdeksaa kello kävi, niin sitä kovempina supistukset tuntui. Vähää vaille klo. 20 jouduin jo taas ottamaan T:n käsistä supistuksen tullessa. Kerroin kätilölle, että supistukset tuntuu kipeiltä taas ja  sisätutkimuksessa selvis, että olin 10cm auki. Jei! 

Noin kello 20 kätilö alkoi laittaa RelaxBirth:iä valmiiksi ja sanoi, että supistuksen tullessa voisin jo ponnistella alaspäin pikkuhiljaa.. Olin alkuun jumppapallon päällä ja siirryin istumaan sängynreunalle kärvistelemään.
Kätilö oli tullut juuri äitiyslomalta, ja pitkän tauon jälkeen laitteen käyttö oli unohtunut ja kesti jonkin aikaa, että se saatiin sängyn päälle oikein. Onneksi en tuntenut ponnistamisentarvetta vielä!


Kello 20.35 pääsin laitteeseen ja ponnistamaan. Enkä oo eläissäni huutanut niin kovaa ja niin paljon!! Se oli jotain eläimellistä oikeesti.. Se oli vaan jotain AAAAAaaaa..!! (muistaakseni :D) ja väliin sanoin, etten pystyis siihen.  Spinaalin vaikutus oli aikoja sitten lakannut ja sen huomas. Kaikista pahimpia hetkiä oli ne kun kätilö laittoi omat sormensa venyttämään paikkoja. Anestesialääkäri tuli kysymään tarvitaanko spinaalia vielä, johon hoitaja vastas lapsen syntyvän ihan just.
Jossain vaiheessa tunsin kunnolla missä kohti tyttö oli tulossa, ja päätin että NYT vauhtia tähän hommaan ja tyttö ulos. Peruutusnappia ei ole ja ainoa keino päästä tästä tilanteesta on ponnistaa tyttö pian ulos (Älä..! Ei kai..). Mieletön tunne kun tunsi missä kohti lapsi oli tulossa.. ja sillon sitä vasta pysty kunnolla Ponnistamaan. Join väliin vettä ja haukoin henkeä. Voimat oli kaikkea muuta kuin vähissä, tuntu että sitä ois kuin pienessä kylässä, mutta se kipu.. Ei supistuskipu, vaan se kipu kun tuntee supistuksen taas alkavan.. aallon nousevan.. ja tiesi että pitäis alkaa ponnistamaan. Se kynnys. Ja kun sen kynnyksen yli aina pääsi, oli paljon helpompaa ja sainkin ponnistettua pitkiä aikoja kerrallaan. Tai ainakin siltä ne tuntui..

"Tummia hiuksia näkyy..!" Voi veljet mikä tunne! Tää ois pian ohi!! 
"Älä ponnista", "Hitaammin..". ARGH! Hitaamminko?! "Nyt älä ponnista" on kauhea lause siinä vaiheessa kun vauvan pää on puoliksi ulkona..! Siinä vaiheessa oisin voinut tunkea pään takaisin sisään ja laittaa jalat ristiin vaatien keisarileikkausta tai mitä tahansa muuta.


Mutta syntyhän se tyttö vihdoin.. Kello 21:05. 3910g ja 51cm. Apgar-pistein 9/10/10.

Voi sitä helpotusta ja onnea! Ja iloa siitä, että asiat meni niin paljon paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Vanhat arvet repes jonkin verran, ja sisään/syvälle tuli 3 yksittäistä tikkiä ja lisäksi pinnallisia 4.
Mahtavaa oli, kun lapsi jäi rinnalle, T sai kylvettää, pääsin kävellen suihkuun ja suihkuun ylipäätään (ja anestesialääkäri vilkutteli käytävällä ja onnitteli), pystyin istumaan kun päästiin huoneeseen, vessassa käynnit sujui ongelmitta jne. Pieniäsuuria asioita. Aluksi tuli sellainen jännä olo kun tajusin, että vauva on mun kans ihan koko ajan. Millon teen mitäki jne. En ollut hoitanut N:ää ensimmäisten vuorokausien aikana.. Kaikki oli siis sillä tavalla uutta. Tyttö nukkui jo sairaalassa lähes kaiken aikaa mun vieressä ja imetys lähti heti hyvin käyntiin. Maitoa riitti, mutta rinnat meni rikki ja aiheutti mieletöntä tuskaa. Puolentoista vuorokauden kuluttua oltiin jo kotona.

RelaxBirth oli mahtava laite ja jos joskus tulee lisää lapsia, niin haluan ehdottomasti ainakin ponnistusvaiheen olla siinä. En osaa nyt paremmin kertoa, mutta ihan mieletön apu mulle ja kätilölle. 
Yks hauska juttu synnytyksestä.. Menin laitteeseen istumaan jalat sängyllä ja laite siis sängyn päällä. T meni istumaan kiikkuun suoraan mua vastapäätä, ja nauroin että ihan aitiopaikalle meinaat mennä.. Ei mennyt kuin hetki niin T oli todennut, ettei se ollutkaan mikään maailman järkevin idea ja siirtyi mun sivulle. Laite antaa siis isälle aika helpot oltavat ainakin meidän tapauksessa. T antoi ponnistusvaiheen aikana mulle vettä ja hiuspompulan, mutta muuten en huomannutkaan koko ihmistä.
Käsille sai hyvän paikan käsituista ja siten enemmän voimaa ponnistukseen. Ainut miinus oli se, että koska hygieniasyistä istuinosaan laitettin muovi, meinasin väliin liukua huonompaan asentoon.

Teksti muuttu aika puhekieliseksi lopussa, enkä muutenkaan kirjoita niin tarkkaan kirjakielellä. Kunhan on isot kirjaimet ja yhdyssanat ym. niin mulle riittää.. Että sori jos häirittee ;)

Maailman ihanin tyttö kotiutui!

Kauan odotettu ja himoittu Maailman ihanin tyttö -valokuvakirja kotiutui tänään. Vihdoinkin siis keksin mitä haluan syntymäpäivälahjaksi!

Koko muu perhe nukkuu, ja minä sukellan tämän mielettömän hienon teoksen syvyyksiin seuranani jättikupillinen Clipper:in teetä. Palaan pinnalle vasta kun kutsutaan,
jos silloinkaan vielä.

Kävelyllä

Käytiin eilen kävelyllä postilaatikoilla. Päivät on menneet ulkoillessa pihalla. Hankintalistalla hiekkalaatikko. Eilen aloitettiin katon vaihtaminen. Kattopellit yms. uusiin.

KESÄ!!

.. on täällä!

Rakastan koivuja! Niiden värejä toukokuussa. Ja heräävän luonnon värejä..

Sillä on merkitys

Niin paljon merkitystä

Mietin usein
niitä kaikkia lapsia
joiden huutoon ei vastata.
Jotka vaikenee
ilman kuulijaa tai vastausta.
Joiden sielu kutistuu,
himmenee,
mutta huutaa äänettömästi
kosketuksen,
välittämisen
kaipuusta.

Mietin sitä usein,
öisin,
kun kannan sinua sylissäni
hyräillen,
hyssytellen.
Sinulla ei ole vielä sanoja,
mutta sinulla on asiaa.

Sinun itkusi on tärkeää

minä kuuntelen.

8.5.2011 Peukaloisen ristiäiset äitienpäivänä

Sunnuntaina vietettiin siis typyn ristiäisiä. Äitienpäivä jäi siihen sivuun. Valkovuokkoja löyty maljakosta ikkunanlaudalta ja pappi onnitteli ensimmäisenä äitejä ja isoäitejä.

Yöllä väkersin vielä klo 3 aikaan kakkua.. Kokeilin ekaa kertaa (järkevää kokeilla jotain ekaa kertaa just ennen juhlia..) jotain muuta kuin perus kermavaahtopursotusjuttuja, koska inhoan kermavaahtoa. No eihän se mennyt ihan nappiin, mutta jos ulkonäkö oliki vähän kärsiny, niin maku oli mielettömän hyvä!! Pakko kehua itsekin.

Mummo pukemassa typyä kastemekkoon. Mekossa kastettiin myös Noel. T:kin on kastettu tuossa mekossa, kuten kaikki hänen sisaruksistaan.

Peukaloinen huusi vähintään puolet kastamisen ajasta. Tyttö oli mun sylissä, ja raukalla oli kuuma ja nälkä. Nälkä, vaikka tankattiin just ennen papin tuloa. Tosin kauheen paljoa en uskaltanut syöttää, koska pelkäsin typyn oksentavan kaaressa kesken kasteen. Ja vieraiden lähdettyä sainkin siivota oksennuksia lattialta.

Kasteen jälkeen tyttö rauhottui kun sai syötyä ja vaihdettiin mekko kesäisempään.

Isla

Noelin pikkusiskosta tuli Isla A

Sinä

Olet kietonut minut
pienen sormesi ympärille.
Olet kietoutunut minuun
kuin hukkuva.

Pienessä suuri voima,
Rakkaus.