sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kotiviikonloppu

Tämä viikonloppu on mennyt siis kotona.
Pieni sairastaja alkaa näyttää ehkä vähän paremmalta. Korkeaa kuumetta ei viime yön jälkeen ole ollut, mutta sehän kerkeää vielä nousta. Toivotaan kuitenkin, että ei. Viime yö meni muutenkin ihan hyvin. Muutamia hetkiä oltiin hereillä enää.
Miten muuten voikaan olla niin vaikeaa laittaa tuon ikäiselle silmätipat! Ja vielä 4-6 kertaa päivässä. Tuntuu, että ne tulee viimeistään kyynelten mukana samantien pois.

Meillä isi ja poika nukku eilen lähes puoli kahteen, jonka jälkeen lähettiin käymään apteekissa ja ruokakaupoilla. Sitten tultiin kotiin ja T alko vallottamaan tiskivuorta. Sen vallotus on yhä kesken, mutta onneksi jatkuu tänään.

Eilen leivoin. Tein ensin kinkkukiusauksen uuniin, ja aloin tekee pizzapohjaa miehen pyynnöstä. Kinkkukiusauksen ollessa uunissa tein lisäks litran sämpylätaikinan ja pyörittelin nopeesti ne kohoamaan. Tarkoitus ois täyttää tuo pakastin lähiviikkoina. Se nyt ei oo mikään kova urakka. Arkkupakastin ois siis ihan kiva! Tänään tekis mieli leipoa myös. Tällä kertaa jotain makeaa. Maanantaina taidan jatkaa leipäpuolella.
Odotan laskiaispullien tekoa. Laskiaispullat ja kuuma kaakao <3!

Harmittaa ettei päästä ulos. Mahtava ilma, ja niin keväinen! Sininen taivas, hohtava hanki ja aurinko paistaa. Ois mukava lähteä pulkkailemaan ja saada raitista ilmaa. Pian pitää kyllä lähteä vaikka Nuuksioon nuotiolle porukalla. Alkukevään retkelle.

Rakastan tuota tulppaanien väriä! Ja rakastan tulppaaneja.




Pieni sairastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti