I:n synnytyskertomus vihdoin

Vihdoinki koitan saada aikaseksi kirjottaa synnytyskertomuksen.


Synnytys oli niin erilainen kuin N:ltä.


I syntyi siis 20.3. tasan 40+0.


Aamulla vielä kirjoitin turhautuneena täällä esimerkiksi näin:
"a-su.. meni samalla kaavalla kuin to-pe yö. Eli valvottu on. Ehkä jossain vaiheessa pikkusen sain torkahdettua. Iskias vaivaa ja supisteli klo 18 asti, mutta klo 22 aikoihin ne alko muuttumaan vielä vähä kipeemmiks. En kuitenkaan lähtenyt sairaalaan, tai edes soittanut. Odotin sitä pahempaa koko ajan. "Turhaan en lähde."'
Aamua kohti supistukset taas väheni. Nyt ne alkoi taas 10.50 ja on kipeitä. Soitin klo 12 sairaalaan ja sanoin että en pysty enää rentoutumaan. Saas nähä pääsenkö sinne nukkuu vaikka unilääkkeiden jne avulla. Kotona tästä ei tuu mitään. Istumalihakset koko ajan jännityksessä jo tässä vaiheessa.. Ei tätä kauheesti jaksa. Varsinkaan enää. Mua turhauttaa, itkettää harmista ja pettymyksestä ja pelottaa ja ja ja.. että tää menee samalla kaavalla ku eka synnytys."

Alun ja loput kirjotuksesta saa luettua painamalla linkkiä..


Lähettiin joskus puoli yhden ja yhden välillä ajamaan sairaalaan. En voinut enää rentoutua kunnolla, koska meillä ei kauheasti ole edes tilaa kävellä vaikka ympyrää :p..
Lotta oli meillä varmuuden vuoksi viikonloppua viettämässä ja sanoin vaan, että me lähdetään ainakin käymään sairaalassa, ja tän illan helsingin reissu peruuntuu aika varmasti. L jäi N:n seuraksi kotiin ja luvattiin ilmoitella ja soitella väliin mikä on tilanne.


Supistuksia tuli jonkin verran matkan aikana ja pysähdyttiin kauppaan ostaa eväitä/juomista. Istuin autossa sillä aikaa kun T kävi kaupassa ja soitin äidilleni. En uskaltanut toivoakaan, että tyttö syntyis täsmällisesti 40+0, niin kuin N. Enkä uskaltanut toivoa, että ne sen hetkiset supistukset ois saamassa jotain aikaan.
Kävely parkkipaikoilta (halusin lähes kauimmaiseen paikkaan auton, että tulis pidempi kävelymatka) oli hitaampaa ja tuskaisempaa kuin perjantaina ja mieleen hiipi ajatus että jospa sittenkin..
Olin kireä kuin viulunkieli, ja ärähdin muutamaan kertaan T:lle että olis hiljempaa. T:n jännitys ilmeni levottomuutena ja puheripulina.


Synnärin oville saapuessa ja kelloa soittaessa pelkäsin, ettei mua otettais tosissaan. Perjantaina kohtelu oli ollut tosi hyvää, mutta koskaanhan ei tiennyt kuka on vastassa.
Onneksi huoli oli turha ja ihana kätilö Hanna tuli avaamaan ovia. "Ootko sää..?" "Sua on ootettukki jo!!" "Luin sun papereita tuolla jo valmiiksi..". 
Miedät kirjattiin sisään klo 13.30.


Mentiin esivalmisteluhuoneeseen, sisätutkimuksessa paikat oli 5cm auki. Kätilö lupas, että "Vauva syntyy tänään!". H koitti käsin saada kalvoja puhkeamaan vauhdittaakseen synnytystä, mutta ei onnistunut. Seuraavaksi siirryin käyrälle jumppapallon päälle.
Käyrän jälkeen pelkokeskustelukäynniltä tuttu kätilö laittoi käytävällä mulle akupunktioneulat korviin ja päähän. Pyysin niitä käyrällä ollessa. Aika hyvin entiseltä neulakammoiselta!

Käytiin kävelemässä ja kahvilassa. Edellisestä kerrasta viisastuneena söin ettei nälkä yllättäis, ja voimat loppuis ainakaan sen takia. Siellä supistuksia alkoi tulee tiheämmin. Kello oli 14.30 ja supistukset alkoi tulee 3-4min välein. Sitä ennen ne tuli 6-8min välein. Puristin T:n käsiä jokaisen supistuksen aikana, että saisin keskittyä johonkin muuhun..
Lähdettiin takas toiseen kerrokseen, tällä kertaa portaita pitkin. T jäi katsomaan hiihtoa ja minä lähdin kävelemään pitkin käytäviä.

Pysähdyin väliin supistuksen ajaksi kyykylleen tai nojaamaan penkkiin. Kävin sanomassa T:lle, että menisin suihkuun. Suihkussa meni puolisen tuntia jumppapallon päällä istuen, mutta kyllästyin nopeesti siihen seinän tuijotteluun.
Seuraavaksi kävin otattamassa neulat pois ja jatkoin kävelyä. Ruoan tullessa koitin saada edes vähän syötyä, ja hyvin sainkin pakotettua itseni syömään supistuksista huolimatta. T lähti vissiin mäkkäriin syömään.


Ruoan jälkeen lähdin taas kävelemään ja menin sanomaan kätilö H:lle, että "Oisko mitään muita keinoja lievittää tätä kipua, kun alkaa tuntuu ettei pysty enää rentoutumaan ja pakarat alkaa pian kramppaa..".
H ehdotti tilanteen tarkastamista ensin. Tilanne oli se, että olin 6-7cm auki.


Kello oli 17:43 kun siirryttiin saliin tarkoituksena puhkaista kalvot ja odoteltiin T:tä. Kätilö laittoi käyrän ja kysyin haluanko puudutuksen. Mietin hetken aikaa ja keskusteltiin kätilön kans vaihtoehdoista. Yksi vaihtoehdoista oli siis se, että en ottais mitään, ja toinen spinaali. Ja toinen mietinnänaihe oli, että otanko sen ennen vai jälkeen kalvojen puhkaisun. 

Päädyin ottamaan spinaalin ennen kalvojen puhkaisua. Uskoin, että voisin pärjätä loppuun ilman puudutustakin, mutta en halunnut ottaa riskiä, että väsyisin ja synnytys pitkittyisi enää kauhean paljoa. Halusin saada levätä hetken ennen ponnistusvaihetta. Rentoutuneempana paikat avautuisi nopeammin ja keräisin voimia ponnistusvaiheeseen. Laitettiin tippa ja jouduin sänkyyn odottelemaan. 
Anestesialääkäri tuli pian. Mukava vanhempi ulkomaalaistaustainen mies (tällä kertaa jopa anestesialääkäri jäi mieleen! Edellisellä kerralla en nähnyt varmaan edes kasvoja koska olin niin sekaisin kivusta. Ja silloin epiduraali annettiin n. 3cm kohdalla..). Spinaalin laittoa en tuntenut ollenkaan, mutta sen vaikutuksen aikana kutisin mielettömästi! Raavin kasvoja, selkää ja joka paikkaa ihan vimmoissani. Mutta ah, sitä lämmön tunnetta ja rentoutumista.
Kalvot puhkaistiin heti spinaalin laiton (18.25) jälkeen eli klo. 18.40, ja vesi oli kirkasta jne. Noin 19.30 Kävin vessassa ja menin jumppapallon päälle jossain vaiheessa. Spinaalin vaikutus alkoi heikkenemään 19.30 jälkeen ja mitä lähemmäksi kahdeksaa kello kävi, niin sitä kovempina supistukset tuntui. Vähää vaille klo. 20 jouduin jo taas ottamaan T:n käsistä supistuksen tullessa. Kerroin kätilölle, että supistukset tuntuu kipeiltä taas ja  sisätutkimuksessa selvis, että olin 10cm auki. Jei! 

Noin kello 20 kätilö alkoi laittaa RelaxBirth:iä valmiiksi ja sanoi, että supistuksen tullessa voisin jo ponnistella alaspäin pikkuhiljaa.. Olin alkuun jumppapallon päällä ja siirryin istumaan sängynreunalle kärvistelemään.
Kätilö oli tullut juuri äitiyslomalta, ja pitkän tauon jälkeen laitteen käyttö oli unohtunut ja kesti jonkin aikaa, että se saatiin sängyn päälle oikein. Onneksi en tuntenut ponnistamisentarvetta vielä!


Kello 20.35 pääsin laitteeseen ja ponnistamaan. Enkä oo eläissäni huutanut niin kovaa ja niin paljon!! Se oli jotain eläimellistä oikeesti.. Se oli vaan jotain AAAAAaaaa..!! (muistaakseni :D) ja väliin sanoin, etten pystyis siihen.  Spinaalin vaikutus oli aikoja sitten lakannut ja sen huomas. Kaikista pahimpia hetkiä oli ne kun kätilö laittoi omat sormensa venyttämään paikkoja. Anestesialääkäri tuli kysymään tarvitaanko spinaalia vielä, johon hoitaja vastas lapsen syntyvän ihan just.
Jossain vaiheessa tunsin kunnolla missä kohti tyttö oli tulossa, ja päätin että NYT vauhtia tähän hommaan ja tyttö ulos. Peruutusnappia ei ole ja ainoa keino päästä tästä tilanteesta on ponnistaa tyttö pian ulos (Älä..! Ei kai..). Mieletön tunne kun tunsi missä kohti lapsi oli tulossa.. ja sillon sitä vasta pysty kunnolla Ponnistamaan. Join väliin vettä ja haukoin henkeä. Voimat oli kaikkea muuta kuin vähissä, tuntu että sitä ois kuin pienessä kylässä, mutta se kipu.. Ei supistuskipu, vaan se kipu kun tuntee supistuksen taas alkavan.. aallon nousevan.. ja tiesi että pitäis alkaa ponnistamaan. Se kynnys. Ja kun sen kynnyksen yli aina pääsi, oli paljon helpompaa ja sainkin ponnistettua pitkiä aikoja kerrallaan. Tai ainakin siltä ne tuntui..

"Tummia hiuksia näkyy..!" Voi veljet mikä tunne! Tää ois pian ohi!! 
"Älä ponnista", "Hitaammin..". ARGH! Hitaamminko?! "Nyt älä ponnista" on kauhea lause siinä vaiheessa kun vauvan pää on puoliksi ulkona..! Siinä vaiheessa oisin voinut tunkea pään takaisin sisään ja laittaa jalat ristiin vaatien keisarileikkausta tai mitä tahansa muuta.


Mutta syntyhän se tyttö vihdoin.. Kello 21:05. 3910g ja 51cm. Apgar-pistein 9/10/10.

Voi sitä helpotusta ja onnea! Ja iloa siitä, että asiat meni niin paljon paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Vanhat arvet repes jonkin verran, ja sisään/syvälle tuli 3 yksittäistä tikkiä ja lisäksi pinnallisia 4.
Mahtavaa oli, kun lapsi jäi rinnalle, T sai kylvettää, pääsin kävellen suihkuun ja suihkuun ylipäätään (ja anestesialääkäri vilkutteli käytävällä ja onnitteli), pystyin istumaan kun päästiin huoneeseen, vessassa käynnit sujui ongelmitta jne. Pieniäsuuria asioita. Aluksi tuli sellainen jännä olo kun tajusin, että vauva on mun kans ihan koko ajan. Millon teen mitäki jne. En ollut hoitanut N:ää ensimmäisten vuorokausien aikana.. Kaikki oli siis sillä tavalla uutta. Tyttö nukkui jo sairaalassa lähes kaiken aikaa mun vieressä ja imetys lähti heti hyvin käyntiin. Maitoa riitti, mutta rinnat meni rikki ja aiheutti mieletöntä tuskaa. Puolentoista vuorokauden kuluttua oltiin jo kotona.

RelaxBirth oli mahtava laite ja jos joskus tulee lisää lapsia, niin haluan ehdottomasti ainakin ponnistusvaiheen olla siinä. En osaa nyt paremmin kertoa, mutta ihan mieletön apu mulle ja kätilölle. 
Yks hauska juttu synnytyksestä.. Menin laitteeseen istumaan jalat sängyllä ja laite siis sängyn päällä. T meni istumaan kiikkuun suoraan mua vastapäätä, ja nauroin että ihan aitiopaikalle meinaat mennä.. Ei mennyt kuin hetki niin T oli todennut, ettei se ollutkaan mikään maailman järkevin idea ja siirtyi mun sivulle. Laite antaa siis isälle aika helpot oltavat ainakin meidän tapauksessa. T antoi ponnistusvaiheen aikana mulle vettä ja hiuspompulan, mutta muuten en huomannutkaan koko ihmistä.
Käsille sai hyvän paikan käsituista ja siten enemmän voimaa ponnistukseen. Ainut miinus oli se, että koska hygieniasyistä istuinosaan laitettin muovi, meinasin väliin liukua huonompaan asentoon.

Teksti muuttu aika puhekieliseksi lopussa, enkä muutenkaan kirjoita niin tarkkaan kirjakielellä. Kunhan on isot kirjaimet ja yhdyssanat ym. niin mulle riittää.. Että sori jos häirittee ;)

40+0

Blogin puolella on ollut hiljaista..
Tämän viikon N oli mummilassa ma-pe. Sain ja jouduin olee yksin lähes koko ajan. N oli siis ekaa kertaa ilman mua tai isiä jossain yötä. Eikä se kovin paljoa ole ollut edes päivisin (kauppareissuja lukuunottamatta) jossain hoidossa. Ikävä oli mieletön ja hypin melkeen seinille tylsyyttäni, mutta tulipahan levättyä. N oli ollu tosi tosi tosi reipas. Ihana rakas.
Oli ihana herätä la aamuna siihen, että N tajus olevansa mun vieressä, ja aurinkoisen ja onnellisen pojan suusta kuulu "äiti". Sen jälkeen ei uni maittanut pienelle. Hymyä riitti senki edestä.
Ei nähnyt mua siis pe koska T haki niin myöhään mummilasta.

Tämän viikon saldo:
Ma synnytystapa-arvio. Sen jälkeen illalla alko irtoaa limatulppaa, ja sitä onki tullut sitten pitkin viikkoa. Ti oli pelkokeskustelu, joka rauhoitti mut ja anto taas toivoa paremmasta synnytyksestä.
To-pe uneton yö supistusten takia. Alkoi joskus 21:30 ja harvenivat päivää kohden. Pe oli neuvola jossa kerroin yöstä ja kysyin uskallanko päästää T:n töihin hkiin. Th tarkisti tilanteen. "Tää on kuule ainaki sellaset 4cm auki.. että et todellakaan päästä miestä töihin. Laittaisin teiät korkeintaa kotiin hakee tavarat ja sitte sairaalaan." "Tää syntyy ennen iltaa..".
No ei syntyny. Sairaalassa oltiin sitten n. klo 12-23.30 ja päätin lähteä kotiin ku ei tuntunu tapahtuvan mitään. Oisivat pitäneet mut sielläki, mutta.. En tosiaan halua turhaan olla siellä. Lopuksi otettiin vielä käyrää ja tilanne katottiin ja kätilö sano että hänen mielestä ei oo ku sen kolme senttiä auki. NIIN TURHAA KÄRVISTELYÄ.
Pe-la yön sain nukuttua ihan hyvin.
La-su.. meni samalla kaavalla kuin to-pe yö. Eli valvottu on. Ehkä jossain vaiheessa pikkusen sain torkahdettua. Iskias vaivaa ja supisteli klo 18 asti, mutta klo 22 aikoihin ne alko muuttumaan vielä vähä kipeemmiks. En kuitenkaan lähtenyt sairaalaan, tai edes soittanut. Odotin sitä pahempaa koko ajan. "Turhaan en lähde."'
Aamua kohti supistukset taas väheni. Nyt ne alkoi taas 10.50 ja on kipeitä. Soitin klo 12 sairaalaan ja sanoin että en pysty enää rentoutumaan. Saas nähä pääsenkö sinne nukkuu vaikka unilääkkeiden jne avulla. Kotona tästä ei tuu mitään. Istumalihakset koko ajan jännityksessä jo tässä vaiheessa.. Ei tätä kauheesti jaksa. Varsinkaan enää. Mua turhauttaa, itkettää harmista ja pettymyksestä ja pelottaa ja ja ja.. että tää menee samalla kaavalla ku eka synnytys. Tuntuu, että keho ei toimi niinku pitäs ja alan pian olee katkera jokaisesta tässä välissä syntyneestä vauvasta. No en ihan, mutta melkeen.

VÄSYTTÄVÄÄ JA TURHAUTTAVAA. Tuli vissiin selväksi..

Tää syntyy kuitenki vasta viikon päästä korkeintaan.

Ps. Kokeilin akupunkioa perjantaina sairaalassa. Kolme neulaa kumpaanki korvaan. Suosittelen ainakin tässä vaiheessa vielä. Toivottavasti on hyvät sittenkin kun tositoimet alkaa.

Viikonloppu ystävän luona

Ollaan viettämässä viikonloppua Espoossa. P:n ja L-neidin kans. L on samana vuonna ja samassa kuussa syntynyt kuin N. Pikkuserkkuja. Isät serkkuja.
T on siellä lätkäturnauksessa. Vähän meinaa olla ikävä ja soittelen väliin miten niillä on mennyt.

Eilen käytiin tosiaan ekaa kertaa noiden reilu yks vuotiaiden kans Hopstopissa Sellossa. Siellä ne meni tuulispäinä joka paikkaan niiin mielissään! Ja toki tämäkin mamma kiipeili ja konttas perässä kuin paraski 5v. Hiki tuli, mutta oli hauska 1,5h. Ja jos totta puhutaan, olin yllättynyt miten jaksoin siellä tauotta kiipeillä ja nostella jne. Oon kyllä ollu energiaa täynnä nyt jonkusen aikaa jo, mutta tuo oli kyllä varmasti näkemisen arvosta :P. Koluttiin joka nurkka alhaalta ylös ja muutama mäkikin laskettiin. Sen jälkeen kierreltiin muutama tunti Sellossa, ja mukaan tarttui Indiskasta ja Punavuoren peikosta muutama kiva juttu.
Kunhan keksin millä saan lisää kuvia tänne niin voisin lisätä tästä mammasta muutaman "edustuskuvan" hopstopista ;P.

Tänään ohjelmassa ehkä metsäretki isommalla porukalla. Toivottavasti onnistuu ja päästään nuotiolle.

Monen suusta oon kuullut, että näytän ihan valmiilta poksahtamaan ja veikkailuja on tullut ettei vauva enää kauaa viihtyis masussa. Maha mennyt alemmas jne. Huoh, jospa nuo oisivat oikeessa!
Ja jee, oon saanut ihanaa palautetta mun "hehkumisesta" :D hah! Näin hyvinvoivalta kuulema raskaana olevien pitäis näyttää ja varsinki viimeisillään.. tiedä häntä. Voin kyllä erinomaisen hyvin jos ei noita vaivoja oteta lukuun. Sattuu ja supistaa.. sängystä nouseminen kestää ikuisuuden ja muutaman kyynelenki vois saada silloin aikaan. Mutta yhdestäkään supisuksesta ja kivusta en valita.. kunhan ne saa jotain aikaan! Alan oikeesti olla innoissaan koska synnyttämään pääseminen on ihan lähellä! Eli tällä hetkellä fiilis on sitä kohtaan positiivinen ja odottava! Homma kotiin :). Ja jos tää menee samalla kaavalla ku edellinen niin.. huh, seuraavasta (?) synnytyksestä voi olla hiiieman eri fiilis.
Ja.. vaikka lapsi oiski samaa kokoluokkaa niin kunhan kaikki muu menis ok synnytyksessä vauvan sykkeistä lähtien niin ei se niin huonosti voi mennä ja siitäkin selvittiin! Jospa tää ois korjaava kokemus. Sitä odottaen (ja muuhun varautuen..).

Ps. En ymmärrä vanhempia jotka tuo lapsensa sinne ja istuvat ite naama näkkärillä todella nyrpeen näkösinä mulkoilemassa! Tai bisnes-isiä jotka istuu sen koko 2h naama kiinni kännykässä netin ihmeellisessä maailmassa, ja kun lapsi tulee pyytämään huomioa, niin isä vastaa poissaolevasti ja katsomattakaan lapseen "Hienoa Pekka...... hienoa Pekka..". Onhan se rankkaa :p. Ja eihän noiden vanhempien lasten seurana tarvikkaan olla joka askelta seuraamassa, hyvinhän ne (jollei paremminki) viihtyy yksinään/keskenään siellä. Mutta.. kuitenki.

Ihana aurinkoinen äitiysloman ensimmäinen päivä

Ensimmäinen päivä äitiyslomasta on pian takana. Se on ollut ihana ja aurinkoinen. Täynnä puheluita ystäville, ja naurua ja läheisyyttä N:n kans.

Tänään oon huomannut pitkästä aikaa supistuksia. Osa on hieman epämiellyttäviä, ja osaa en edes melkein huomaa. Toivottavasti saavat jotain aikaan ettei tarvis kauaa kärvistellä. Olo alkaa olee enemmän ku epämukava. Mieli on kuitenkin korkealla :) ja sehän on pääasia.

Tänään oon nauranut paljon N:n kans. On sylitelty paljon ja oltu lähekkäin. Ehkä sekin aavistaa että pian äidin aika on jaettu kahdelle pienelle. N tulee aina vähän väliä kiskomaan mun paitaa ylös, ja pussailemaan ja silittelemään "vauvaa". Ihana rakas.

Oon miettiny tosi paljo sitä muutosta mitä toinen lapsi tuo.. Nyt en sen kummemmin ala ajatuksiani purkamaan, mutta jotain täytyy sanoa.
Sitä on taas kiinni siinä nyytissä sen puoli vuotta varmaan ihan täysin, ilman hetken eroa. Jos siis käy samalla lailla ku N:ltä. Edes isi ei hoitanut N:ää ensimmäisen puolen vuoden aikana yksin hetkeäkään. Nukutin monesti jopa päiväunille sen mun sylissä ja annoin nukkua useammankin tunnin siinä. Istuin ja olin.
No, suihkuun en sentään raahannut mukaan edes turvakaukalossa istumaan. Enkä kertaakaan yli puoleen vuoteen kaivannut edes pienen pientä eroa. Päinvastoin.
Nyt samanlainen ei onnistu. N tarvii myös huomioa. Kaikki on sitten taas uutta ja ihmeellistä. Ihanaa.
Vaikka sitä ei malttais odottaa, että vauva syntyy, niin silti koitan nauttia joka hetkestä ja sekunnista nyt. Antaa N:lle paljon läheisyyttä. Tankata sitä itse myös.
Tää aika on samalla tavalla arvokasta ja ohimenevää.
Se on iso muutos kaikille, varsinkin tulevalle isoveljelle. Voi äidin pientä. Pientä ISOveljeä :).

Ps. Meillä on muutto edessä jossain vaiheessa. Tää ei vaan enää käy varsinkaan kahden lapsen kanssa.
Saattaapi olla että tää ihan eteläinen suomi vaihtuu vähän pohjosemmaks suomeks. Tosin ihan vähä vaan.
Anoppikin soitteli T:lle eilen ja kyseli siltä mun kuulumisia (??!). Kyseli kuulema, että kuinka yksinäinen oon ja eikö meiän kannattais muuttaa vaikka ..:lle. Olin myös itse hetken puhelimessa, mutta mitään siihen liittyvää se ei multa kysellyt. Puhuttiin lähestyvästä synnytyksestä jotain.
Mutta oli kyllä aika yllättävää. Ja yllättävää oli myös T:n positiivinen suhtautuminen anopin ehdottamaan kaupunkiin, sillä T on ollut niin sitä vastaan. Minä en, mutta onhan se eri asia vaihtaa ihan kokonaan maisemia.. Hiljaa hyvä tulee.

keskiviikko

Meille on rantautunu minä ite-kausi, yks veen uhmis ja monta muuta mukavaa..
Tekoitkut ja tekonaurut.
Sitä pitää niin saada tehä kaikki ite ja tunkea joka paikkaan, ja toisaalta väliin lahkeissa roikutaan itkien ku äiti koittaa saaha jotain aikaseks. Ja auta jos koitat kieltää jotain tai laittaa kaapin eteen jonku esteeksi. Este kaatuu näppärästi ja pääsy on taas vapaa.. hetken.
Maito pitää saada juoda ite välillä, ja lopuksi lopulla maidolla kastellaan ympäristö ja omat vaatteet, jonka jälkeen läpsytellään käsiä siinä maidossa/vedessä. Kyllä on kivaa! Ainaki äidin mielestä.
Mutta äitiinsä tulee selvästi niin parempi ku on hiljaa :p..

Tänään oon järjestelly kaappeja. Kuiva-ainekaapit jne. On taas vähän enemmän perillä mitä ne sisältää ja tavarat löytääkin helpommin kun hetkeen. Tosin siitä järjestelystä ei oikein meinaa tulla mitään noiden supistelujen takia. Nyt ne ei onneks oo ollu kipeitä mut inhottavia kuitenki. Heti ku oot hetken seisten tai teet jotain. Tiistaina on lääkäri ja saas nähä onko nuo saanu mitään aikaseksi. Toivottavasti ei.
Ilmat on ollu niin mahtavia (vaikkaki kylmiä) että oon haikeena vaan katsonu pihalle ja miettiny kuin hienoa ois lähtee kävelylle tai vaikka vaan kauppaan 2,5km päähän rattailla. Tuntuu että siitä on vaan ihan hetki kun kävelin rattaiden kans neuvolaan 7km ja sieltä päivystykseen ja matkaa tuli lähemmäs 20km sille päivää. Ja samalla viikolla oli se meiän vaellusreissu. Sen jälkeen rupeski supistelee.. Pari kk sitte.

Pakko kirjottaa tämäki.. Ihmettelin yöllä kolinaa joka kuulu tuvasta ja mietin että ei kai hiiri/hiiret oo taas asialla.. Pitkään me saatiinki olla ilman niitä. Kävin sitte muutamaan otteeseen katsomas näkyykö niitä mut ei..
No siivosin siis hetki sitten kuiva-ainekaappia ja Noel levitteli samalla kaapin toisella reunalla astioita.. Ennen päiväunille laittoa otin ja aloin laittaa niitä astioita takas.. ja mitäs sieltä löytykään! Siellähän ne oli ollu :S kolmella alimmalla hyllyllä kattiloiden ja vuokien ym seassa. AARGH!! En kestä niitä.. ja meiän kissaki on hävinny johonki. Ollu jo kuukauden karkuteillä. Pitää siis ottaa ja pestä ne astiat illalla. Nyt voisin ottaa pienet päiväunet itekki. Meni vähän myöhäseen päikkärit kun en tajunnu ajankulua järjestellessä.

Kuva on tämän talven ensimmäiseltä pulkkareissulta. Voi sitä riemua!!