Vihdoinki koitan saada aikaseksi kirjottaa synnytyskertomuksen.
Synnytys oli niin erilainen kuin N:ltä.
I syntyi siis 20.3. tasan 40+0.
Aamulla vielä kirjoitin turhautuneena täällä esimerkiksi näin:
"a-su.. meni samalla kaavalla kuin to-pe yö. Eli valvottu on. Ehkä jossain vaiheessa pikkusen sain torkahdettua. Iskias vaivaa ja supisteli klo 18 asti, mutta klo 22 aikoihin ne alko muuttumaan vielä vähä kipeemmiks. En kuitenkaan lähtenyt sairaalaan, tai edes soittanut. Odotin sitä pahempaa koko ajan. "Turhaan en lähde."'
Aamua kohti supistukset taas väheni. Nyt ne alkoi taas 10.50 ja on kipeitä. Soitin klo 12 sairaalaan ja sanoin että en pysty enää rentoutumaan. Saas nähä pääsenkö sinne nukkuu vaikka unilääkkeiden jne avulla. Kotona tästä ei tuu mitään. Istumalihakset koko ajan jännityksessä jo tässä vaiheessa.. Ei tätä kauheesti jaksa. Varsinkaan enää. Mua turhauttaa, itkettää harmista ja pettymyksestä ja pelottaa ja ja ja.. että tää menee samalla kaavalla ku eka synnytys."
Alun ja loput kirjotuksesta saa luettua painamalla linkkiä..
Lähettiin joskus puoli yhden ja yhden välillä ajamaan sairaalaan. En voinut enää rentoutua kunnolla, koska meillä ei kauheasti ole edes tilaa kävellä vaikka ympyrää :p..
Lotta oli meillä varmuuden vuoksi viikonloppua viettämässä ja sanoin vaan, että me lähdetään ainakin käymään sairaalassa, ja tän illan helsingin reissu peruuntuu aika varmasti. L jäi N:n seuraksi kotiin ja luvattiin ilmoitella ja soitella väliin mikä on tilanne.
Supistuksia tuli jonkin verran matkan aikana ja pysähdyttiin kauppaan ostaa eväitä/juomista. Istuin autossa sillä aikaa kun T kävi kaupassa ja soitin äidilleni. En uskaltanut toivoakaan, että tyttö syntyis täsmällisesti 40+0, niin kuin N. Enkä uskaltanut toivoa, että ne sen hetkiset supistukset ois saamassa jotain aikaan.
Kävely parkkipaikoilta (halusin lähes kauimmaiseen paikkaan auton, että tulis pidempi kävelymatka) oli hitaampaa ja tuskaisempaa kuin perjantaina ja mieleen hiipi ajatus että jospa sittenkin..
Olin kireä kuin viulunkieli, ja ärähdin muutamaan kertaan T:lle että olis hiljempaa. T:n jännitys ilmeni levottomuutena ja puheripulina.
Synnärin oville saapuessa ja kelloa soittaessa pelkäsin, ettei mua otettais tosissaan. Perjantaina kohtelu oli ollut tosi hyvää, mutta koskaanhan ei tiennyt kuka on vastassa.
Onneksi huoli oli turha ja ihana kätilö Hanna tuli avaamaan ovia. "Ootko sää..?" "Sua on ootettukki jo!!" "Luin sun papereita tuolla jo valmiiksi..".
Miedät kirjattiin sisään klo 13.30.
Mentiin esivalmisteluhuoneeseen, sisätutkimuksessa paikat oli 5cm auki. Kätilö lupas, että "Vauva syntyy tänään!". H koitti käsin saada kalvoja puhkeamaan vauhdittaakseen synnytystä, mutta ei onnistunut. Seuraavaksi siirryin käyrälle jumppapallon päälle.
Käyrän jälkeen pelkokeskustelukäynniltä tuttu kätilö laittoi käytävällä mulle akupunktioneulat korviin ja päähän. Pyysin niitä käyrällä ollessa. Aika hyvin entiseltä neulakammoiselta!
Käytiin kävelemässä ja kahvilassa. Edellisestä kerrasta viisastuneena söin ettei nälkä yllättäis, ja voimat loppuis ainakaan sen takia. Siellä supistuksia alkoi tulee tiheämmin. Kello oli 14.30 ja supistukset alkoi tulee 3-4min välein. Sitä ennen ne tuli 6-8min välein. Puristin T:n käsiä jokaisen supistuksen aikana, että saisin keskittyä johonkin muuhun..
Lähdettiin takas toiseen kerrokseen, tällä kertaa portaita pitkin. T jäi katsomaan hiihtoa ja minä lähdin kävelemään pitkin käytäviä.
Pysähdyin väliin supistuksen ajaksi kyykylleen tai nojaamaan penkkiin. Kävin sanomassa T:lle, että menisin suihkuun. Suihkussa meni puolisen tuntia jumppapallon päällä istuen, mutta kyllästyin nopeesti siihen seinän tuijotteluun.
Seuraavaksi kävin otattamassa neulat pois ja jatkoin kävelyä. Ruoan tullessa koitin saada edes vähän syötyä, ja hyvin sainkin pakotettua itseni syömään supistuksista huolimatta. T lähti vissiin mäkkäriin syömään.
Ruoan jälkeen lähdin taas kävelemään ja menin sanomaan kätilö H:lle, että "Oisko mitään muita keinoja lievittää tätä kipua, kun alkaa tuntuu ettei pysty enää rentoutumaan ja pakarat alkaa pian kramppaa..".
H ehdotti tilanteen tarkastamista ensin. Tilanne oli se, että olin 6-7cm auki.
Kello oli 17:43 kun siirryttiin saliin tarkoituksena puhkaista kalvot ja odoteltiin T:tä. Kätilö laittoi käyrän ja kysyin haluanko puudutuksen. Mietin hetken aikaa ja keskusteltiin kätilön kans vaihtoehdoista. Yksi vaihtoehdoista oli siis se, että en ottais mitään, ja toinen spinaali. Ja toinen mietinnänaihe oli, että otanko sen ennen vai jälkeen kalvojen puhkaisun.
Päädyin ottamaan spinaalin ennen kalvojen puhkaisua. Uskoin, että voisin pärjätä loppuun ilman puudutustakin, mutta en halunnut ottaa riskiä, että väsyisin ja synnytys pitkittyisi enää kauhean paljoa. Halusin saada levätä hetken ennen ponnistusvaihetta. Rentoutuneempana paikat avautuisi nopeammin ja keräisin voimia ponnistusvaiheeseen. Laitettiin tippa ja jouduin sänkyyn odottelemaan.
Anestesialääkäri tuli pian. Mukava vanhempi ulkomaalaistaustainen mies (tällä kertaa jopa anestesialääkäri jäi mieleen! Edellisellä kerralla en nähnyt varmaan edes kasvoja koska olin niin sekaisin kivusta. Ja silloin epiduraali annettiin n. 3cm kohdalla..). Spinaalin laittoa en tuntenut ollenkaan, mutta sen vaikutuksen aikana kutisin mielettömästi! Raavin kasvoja, selkää ja joka paikkaa ihan vimmoissani. Mutta ah, sitä lämmön tunnetta ja rentoutumista.
Kalvot puhkaistiin heti spinaalin laiton (18.25) jälkeen eli klo. 18.40, ja vesi oli kirkasta jne. Noin 19.30 Kävin vessassa ja menin jumppapallon päälle jossain vaiheessa. Spinaalin vaikutus alkoi heikkenemään 19.30 jälkeen ja mitä lähemmäksi kahdeksaa kello kävi, niin sitä kovempina supistukset tuntui. Vähää vaille klo. 20 jouduin jo taas ottamaan T:n käsistä supistuksen tullessa. Kerroin kätilölle, että supistukset tuntuu kipeiltä taas ja sisätutkimuksessa selvis, että olin 10cm auki. Jei!
Noin kello 20 kätilö alkoi laittaa RelaxBirth:iä valmiiksi ja sanoi, että supistuksen tullessa voisin jo ponnistella alaspäin pikkuhiljaa.. Olin alkuun jumppapallon päällä ja siirryin istumaan sängynreunalle kärvistelemään.
Kätilö oli tullut juuri äitiyslomalta, ja pitkän tauon jälkeen laitteen käyttö oli unohtunut ja kesti jonkin aikaa, että se saatiin sängyn päälle oikein. Onneksi en tuntenut ponnistamisentarvetta vielä!
Kello 20.35 pääsin laitteeseen ja ponnistamaan. Enkä oo eläissäni huutanut niin kovaa ja niin paljon!! Se oli jotain eläimellistä oikeesti.. Se oli vaan jotain AAAAAaaaa..!! (muistaakseni :D) ja väliin sanoin, etten pystyis siihen. Spinaalin vaikutus oli aikoja sitten lakannut ja sen huomas. Kaikista pahimpia hetkiä oli ne kun kätilö laittoi omat sormensa venyttämään paikkoja. Anestesialääkäri tuli kysymään tarvitaanko spinaalia vielä, johon hoitaja vastas lapsen syntyvän ihan just.
Jossain vaiheessa tunsin kunnolla missä kohti tyttö oli tulossa, ja päätin että NYT vauhtia tähän hommaan ja tyttö ulos. Peruutusnappia ei ole ja ainoa keino päästä tästä tilanteesta on ponnistaa tyttö pian ulos (Älä..! Ei kai..). Mieletön tunne kun tunsi missä kohti lapsi oli tulossa.. ja sillon sitä vasta pysty kunnolla Ponnistamaan. Join väliin vettä ja haukoin henkeä. Voimat oli kaikkea muuta kuin vähissä, tuntu että sitä ois kuin pienessä kylässä, mutta se kipu.. Ei supistuskipu, vaan se kipu kun tuntee supistuksen taas alkavan.. aallon nousevan.. ja tiesi että pitäis alkaa ponnistamaan. Se kynnys. Ja kun sen kynnyksen yli aina pääsi, oli paljon helpompaa ja sainkin ponnistettua pitkiä aikoja kerrallaan. Tai ainakin siltä ne tuntui..
"Tummia hiuksia näkyy..!" Voi veljet mikä tunne! Tää ois pian ohi!!
"Älä ponnista", "Hitaammin..". ARGH! Hitaamminko?! "Nyt älä ponnista" on kauhea lause siinä vaiheessa kun vauvan pää on puoliksi ulkona..! Siinä vaiheessa oisin voinut tunkea pään takaisin sisään ja laittaa jalat ristiin vaatien keisarileikkausta tai mitä tahansa muuta.
Mutta syntyhän se tyttö vihdoin.. Kello 21:05. 3910g ja 51cm. Apgar-pistein 9/10/10.
Voi sitä helpotusta ja onnea! Ja iloa siitä, että asiat meni niin paljon paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Vanhat arvet repes jonkin verran, ja sisään/syvälle tuli 3 yksittäistä tikkiä ja lisäksi pinnallisia 4.
Mahtavaa oli, kun lapsi jäi rinnalle, T sai kylvettää, pääsin kävellen suihkuun ja suihkuun ylipäätään (ja anestesialääkäri vilkutteli käytävällä ja onnitteli), pystyin istumaan kun päästiin huoneeseen, vessassa käynnit sujui ongelmitta jne. Pieniäsuuria asioita. Aluksi tuli sellainen jännä olo kun tajusin, että vauva on mun kans ihan koko ajan. Millon teen mitäki jne. En ollut hoitanut N:ää ensimmäisten vuorokausien aikana.. Kaikki oli siis sillä tavalla uutta. Tyttö nukkui jo sairaalassa lähes kaiken aikaa mun vieressä ja imetys lähti heti hyvin käyntiin. Maitoa riitti, mutta rinnat meni rikki ja aiheutti mieletöntä tuskaa. Puolentoista vuorokauden kuluttua oltiin jo kotona.
RelaxBirth oli mahtava laite ja jos joskus tulee lisää lapsia, niin haluan ehdottomasti ainakin ponnistusvaiheen olla siinä. En osaa nyt paremmin kertoa, mutta ihan mieletön apu mulle ja kätilölle.
Yks hauska juttu synnytyksestä.. Menin laitteeseen istumaan jalat sängyllä ja laite siis sängyn päällä. T meni istumaan kiikkuun suoraan mua vastapäätä, ja nauroin että ihan aitiopaikalle meinaat mennä.. Ei mennyt kuin hetki niin T oli todennut, ettei se ollutkaan mikään maailman järkevin idea ja siirtyi mun sivulle. Laite antaa siis isälle aika helpot oltavat ainakin meidän tapauksessa. T antoi ponnistusvaiheen aikana mulle vettä ja hiuspompulan, mutta muuten en huomannutkaan koko ihmistä.
Käsille sai hyvän paikan käsituista ja siten enemmän voimaa ponnistukseen. Ainut miinus oli se, että koska hygieniasyistä istuinosaan laitettin muovi, meinasin väliin liukua huonompaan asentoon.
Teksti muuttu aika puhekieliseksi lopussa, enkä muutenkaan kirjoita niin tarkkaan kirjakielellä. Kunhan on isot kirjaimet ja yhdyssanat ym. niin mulle riittää.. Että sori jos häirittee ;)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synnytyskertomus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synnytyskertomus. Näytä kaikki tekstit
torstai 26. toukokuuta 2011
perjantai 7. tammikuuta 2011
Synnytyskertomus
Tätä ei välttämättä halua kaikki lukea, joten yli voi hypätä ihan rauhassa..
Tarjoutuva osa: pää, kiinnittynyt, yläaukeassa.
Synnytyksen alku: spontaani
Synnytyksen päättyminen: imuveto
Muu synnytystoimenpide: välilihanleikkaus, episiotomia.
5.12.2009
Toimenpide yhteenveto
Takaraivotarjonta. Äiti ponnistaa hyvin, supistukset harvahkoja. KTG vaihteleva, mutta perustaso hipoo 200 tasoa. TPR kyhmyräinen täysin joustamaton ventraalisesti suuntautunut paksu häntäluu, muodostaa portaan. Pehmytosavastus voimakas. Toisella vedolla tehdään episiotomia ja saadaan pää pikkuhiljaa vedettyä introitukseen ja syntyy, lapsen vasen käsi syntyy sen jälkeen ja kätilö auttaa vartalon ulos. Poika on virkeä, mutta ei normaalin jäntevä ja viedäänkin pian virvoitteluun ja lastenlääkärin katsottavaksi. Istukan poistumisen jälkeen todetaan sen verran syvä repeämä vaginassa, että ompelu suoritetaan leikkaussalissa.
Ompelu
Vaginan oikeassa sivuseinämässä on melko syvä limakalvohalkeama, jonka pohjasta hiukan kirkasta vuotoa. Lisäksi pohjassa syvemmällä pari onkaloa, jotka ulottuvat melko lähelle rectumia. jne...
Synnytyksen jälkeen hb oli 79, mutta (kahden veripussin jälkeen) hb oli jo 97.
Nuo oli siis sairaalan papereista suoraan poimittuja. Mulla on itsellä aika hatarat muistikuvat koko sairaalassaoloajalta, johtuen varmaan mielettömästä väsymyksestä.
Limatulppa irtos 3.12. illalla ja sen jälkeen alkoi supistelut enemmän tai vähemmän säännöllisinä. Mitäänhän ne ei saanut aikaan vuorokauteen. Suihkussa oleminen auttoi hyvin, mutta nukkuminen ei onnistunut.
4.12. klo 00:21 mut on kirjattu sisään Jorviin. Nukuin sen yön pari tuntia unilääkkeen ja kipulääkkeen avulla. Tajusin supistukset aina, mutta ne tuli kuin sumun takaa. Päivästä mulla ei oo mitään muistikuvia. Olin huoneessa yksin, kävin väliin käyrällä ja tarkistettiin tilannetta. En saanut syötyä koko aikana mitään. Vietin myös monta tuntia suihkussa jumppapallon kans sinä päivänä.
5.12. Nukuin taas yön samalla tavalla. Heräsin ennen klo 5. Pääsin käyrän ja tarkastuksen jälkeen ammeeseen, jossa viivyinkin yksin 3h. Huone oli pieni, tosi huono ilmanvaihto, vesi oli tulikuumalla koska vaan se autto, en tajunnut juoda. Annoin miehen vielä nukkua kotona, mutta pyysin tulemaan ennen klo 8.
Vuoro vaihtui klo 8 ja tulin pois ammeesta. Tuon kolmen tunnin aikana mua ei muistaakseni käynyt kukaan katsomassa. Kohta kätilö tuli esittäytymään ja ehdotti aamupalaa. Sanoi myös että suosittelisi saliin siirtymistä ja kalvojen puhkasua koska aloin olemaan niin väsynyt eikä tilanne kauheesti ollut edennyt. (Senteistä en tiedä sanoa mitään, kuulin seuraavana päivänä tunnustuksen: "Mun oli pakko huijata sua ettet menettäis sun hyvää asennetta ja reippautta. Väliin lisäsin vähän senttejä kun näytti ettei mitään ollut taaskaan tapahtunut.")Koska olin kuullut että supistukset tuntuu paljon terävämmiltä sen jälkeen, olin hieman jännittynyt. No, syötiin aamupala. Tosin söin vain vähän jugurttia ja mehukeittoa. Mitään muuta en saanut alas. Samalla otettiin taas käyrää, tällä kertaa sain liikkua samalla. Makaaminen oli kamalaa enkä pystynyt keskittymään ollenkaan silloin.
Siirryttiin saliin ja kalvot puhkastiin klo 10.30. Parin tunnin päästä laitettiin tippa. Oksitosiinia meni täydet. Klo 13.00 on kirjattu säännöllisten supistusten alkaneen (!!).. Kiikuin, liikuin.
"Haluatko kokeilla ilokaasua?" johon vastasin etten oikein tiedä. No, olis vaan pitänyt sanoa että en todellakaan. Yks kauheimmista kokemuksista koko synnytyksen aikana! Kätilö oli hoitamassa muita synnytyksiä.. Mun mies ei tajunnut siinä jännityksessä sanoa mulle (tai sitten en kuullut) että ota välillä se maski pois naamaltas. Jossain vaiheessa nimittäin olin lopettanut supistuskäyrän seuraamisen ja vedin ilokaasua tauotta. Siitä seuras se, että näin itseni katosta. Aivan oikein. Näin koko huoneen katosta. Itseni kiikkumassa keltaisessa kaavussa, miehen istumassa tuolilla sängyn vieressä. Koitin huutaa (ja huusinkin, mutta ääntä ei kuulunut kuin omassa päässäni) että "Soita sitä kelloa!! Eihän tässä oo mitään järkeä! Ei tää auta mitään ja tää on ihan kamalaa". Palasin takas kiikkuun ja sain just ja just vedettyä maskin kuin väkisin kasvoiltani ja omituisella äänellä pihisin "Soita sitä kelloa.."
No mies soitti kelloa ja pian kätilö tulikin huoneeseen. Istuin kiikussa ihan pöllyssä vaatteet, sukat ja lattia märkänä lapsivedestä. Suusta tuli vaan puuroa.. Kätilö sanoi "Tunnen oloni ihan petturiksi koska toivoit lääkkeetöntä kivunlievitystä, mutta miten ois jos ottaisit epiduraalin nyt. Oot niiin väsynyt jne.". Vastasin että joo, sopii. Joo, ei harmita. En ollut ehoton lääkkeettömyydessä (ja olihan noita lääkkeitä jo pillereinäkin mennyt), vaan se oli vain toivomus. Tilanteen mukaan..
Vaihdoin vaatteet ja siirryin sängylle. Supistukset tuli sitten tauotta, hyvä kun sain henkeä vedettyä välissä. Kiitos kuuluu vissiin oksitosiinille jota lisättiin koko ajan. Epiduraali tuli siis hyvään saumaan. Sitä lisättiin koko aikana muistaakseni 3 kertaa + leikkurissa vissiin myös. Supistukset tuntui kauheilta sängyssä maatessa, mutta onneksi epiduraali vei ne mennessään. Tosin vain lyhyeksi aikaa.
Sen jälkeen en saanutkaan liikkua, enkä syödä. Sectio-vaara kummitteli taustalla. Jossain vaiheessa oksensin roskikseen ja sain myös katetrin. Ja vauva oli saanut pinnin päähänsä. Pyysin syötävää tai juotavaa mutta sitä ei herunut.
Klo 20 vaihtui taas kätilö. Kätilöksi vaihtui nuorempi nainen joka oli todella pirteä ja täynnä tsemppiä. "Me synnytetään tää alakautta!" Jne. Ihana ihminen joka taikoi mulle lisävoimia jostain. Melkeen heti vuoron vaihtumisen jälkeen tää kätilö sanoi että paikat on auennut kokonaan. Jos ponnistaisin vähäsen niin hän koittais saada jonku pikkujutun (nyt just en muista minkä) vielä tieltä sormin auttamalla. Sitten ei menis enää kuin hetki. Ponnistusvaihe kesti sitten lopulta 32min. 20min jälkeen sanoin ettei mulla oo enää ollenkaan voimia. En jaksanut pitää edes silmiä auki. Mua huhuiltiin koko ajan ja käskettiin katsomaan silmiin, pysymään hereillä. Jokaisen ponnistuksen välissä join lasillisen vettä. Voi sitä turvotuksen määrää..
No imukuppiinhan siinä päädyttiin, enkä usko että poika ois syntynyt mitenkään ilman sitä.
21:49 rakas Noel syntyi ja radiosta kuului "I'll be home for christmas..".
Henkisesti pahin oli kuitenkin vasta eessä..
Siitä voisinkin jatkaa huomenna.. ja lisätä kuvia samalla. Tänään unohtu se virtajohto vielä kauppaan.
Tarjoutuva osa: pää, kiinnittynyt, yläaukeassa.
Synnytyksen alku: spontaani
Synnytyksen päättyminen: imuveto
Muu synnytystoimenpide: välilihanleikkaus, episiotomia.
5.12.2009
Toimenpide yhteenveto
Takaraivotarjonta. Äiti ponnistaa hyvin, supistukset harvahkoja. KTG vaihteleva, mutta perustaso hipoo 200 tasoa. TPR kyhmyräinen täysin joustamaton ventraalisesti suuntautunut paksu häntäluu, muodostaa portaan. Pehmytosavastus voimakas. Toisella vedolla tehdään episiotomia ja saadaan pää pikkuhiljaa vedettyä introitukseen ja syntyy, lapsen vasen käsi syntyy sen jälkeen ja kätilö auttaa vartalon ulos. Poika on virkeä, mutta ei normaalin jäntevä ja viedäänkin pian virvoitteluun ja lastenlääkärin katsottavaksi. Istukan poistumisen jälkeen todetaan sen verran syvä repeämä vaginassa, että ompelu suoritetaan leikkaussalissa.
Ompelu
Vaginan oikeassa sivuseinämässä on melko syvä limakalvohalkeama, jonka pohjasta hiukan kirkasta vuotoa. Lisäksi pohjassa syvemmällä pari onkaloa, jotka ulottuvat melko lähelle rectumia. jne...
Synnytyksen jälkeen hb oli 79, mutta (kahden veripussin jälkeen) hb oli jo 97.
Nuo oli siis sairaalan papereista suoraan poimittuja. Mulla on itsellä aika hatarat muistikuvat koko sairaalassaoloajalta, johtuen varmaan mielettömästä väsymyksestä.
Limatulppa irtos 3.12. illalla ja sen jälkeen alkoi supistelut enemmän tai vähemmän säännöllisinä. Mitäänhän ne ei saanut aikaan vuorokauteen. Suihkussa oleminen auttoi hyvin, mutta nukkuminen ei onnistunut.
4.12. klo 00:21 mut on kirjattu sisään Jorviin. Nukuin sen yön pari tuntia unilääkkeen ja kipulääkkeen avulla. Tajusin supistukset aina, mutta ne tuli kuin sumun takaa. Päivästä mulla ei oo mitään muistikuvia. Olin huoneessa yksin, kävin väliin käyrällä ja tarkistettiin tilannetta. En saanut syötyä koko aikana mitään. Vietin myös monta tuntia suihkussa jumppapallon kans sinä päivänä.
5.12. Nukuin taas yön samalla tavalla. Heräsin ennen klo 5. Pääsin käyrän ja tarkastuksen jälkeen ammeeseen, jossa viivyinkin yksin 3h. Huone oli pieni, tosi huono ilmanvaihto, vesi oli tulikuumalla koska vaan se autto, en tajunnut juoda. Annoin miehen vielä nukkua kotona, mutta pyysin tulemaan ennen klo 8.
Vuoro vaihtui klo 8 ja tulin pois ammeesta. Tuon kolmen tunnin aikana mua ei muistaakseni käynyt kukaan katsomassa. Kohta kätilö tuli esittäytymään ja ehdotti aamupalaa. Sanoi myös että suosittelisi saliin siirtymistä ja kalvojen puhkasua koska aloin olemaan niin väsynyt eikä tilanne kauheesti ollut edennyt. (Senteistä en tiedä sanoa mitään, kuulin seuraavana päivänä tunnustuksen: "Mun oli pakko huijata sua ettet menettäis sun hyvää asennetta ja reippautta. Väliin lisäsin vähän senttejä kun näytti ettei mitään ollut taaskaan tapahtunut.")Koska olin kuullut että supistukset tuntuu paljon terävämmiltä sen jälkeen, olin hieman jännittynyt. No, syötiin aamupala. Tosin söin vain vähän jugurttia ja mehukeittoa. Mitään muuta en saanut alas. Samalla otettiin taas käyrää, tällä kertaa sain liikkua samalla. Makaaminen oli kamalaa enkä pystynyt keskittymään ollenkaan silloin.
Siirryttiin saliin ja kalvot puhkastiin klo 10.30. Parin tunnin päästä laitettiin tippa. Oksitosiinia meni täydet. Klo 13.00 on kirjattu säännöllisten supistusten alkaneen (!!).. Kiikuin, liikuin.
"Haluatko kokeilla ilokaasua?" johon vastasin etten oikein tiedä. No, olis vaan pitänyt sanoa että en todellakaan. Yks kauheimmista kokemuksista koko synnytyksen aikana! Kätilö oli hoitamassa muita synnytyksiä.. Mun mies ei tajunnut siinä jännityksessä sanoa mulle (tai sitten en kuullut) että ota välillä se maski pois naamaltas. Jossain vaiheessa nimittäin olin lopettanut supistuskäyrän seuraamisen ja vedin ilokaasua tauotta. Siitä seuras se, että näin itseni katosta. Aivan oikein. Näin koko huoneen katosta. Itseni kiikkumassa keltaisessa kaavussa, miehen istumassa tuolilla sängyn vieressä. Koitin huutaa (ja huusinkin, mutta ääntä ei kuulunut kuin omassa päässäni) että "Soita sitä kelloa!! Eihän tässä oo mitään järkeä! Ei tää auta mitään ja tää on ihan kamalaa". Palasin takas kiikkuun ja sain just ja just vedettyä maskin kuin väkisin kasvoiltani ja omituisella äänellä pihisin "Soita sitä kelloa.."
No mies soitti kelloa ja pian kätilö tulikin huoneeseen. Istuin kiikussa ihan pöllyssä vaatteet, sukat ja lattia märkänä lapsivedestä. Suusta tuli vaan puuroa.. Kätilö sanoi "Tunnen oloni ihan petturiksi koska toivoit lääkkeetöntä kivunlievitystä, mutta miten ois jos ottaisit epiduraalin nyt. Oot niiin väsynyt jne.". Vastasin että joo, sopii. Joo, ei harmita. En ollut ehoton lääkkeettömyydessä (ja olihan noita lääkkeitä jo pillereinäkin mennyt), vaan se oli vain toivomus. Tilanteen mukaan..
Vaihdoin vaatteet ja siirryin sängylle. Supistukset tuli sitten tauotta, hyvä kun sain henkeä vedettyä välissä. Kiitos kuuluu vissiin oksitosiinille jota lisättiin koko ajan. Epiduraali tuli siis hyvään saumaan. Sitä lisättiin koko aikana muistaakseni 3 kertaa + leikkurissa vissiin myös. Supistukset tuntui kauheilta sängyssä maatessa, mutta onneksi epiduraali vei ne mennessään. Tosin vain lyhyeksi aikaa.
Sen jälkeen en saanutkaan liikkua, enkä syödä. Sectio-vaara kummitteli taustalla. Jossain vaiheessa oksensin roskikseen ja sain myös katetrin. Ja vauva oli saanut pinnin päähänsä. Pyysin syötävää tai juotavaa mutta sitä ei herunut.
Klo 20 vaihtui taas kätilö. Kätilöksi vaihtui nuorempi nainen joka oli todella pirteä ja täynnä tsemppiä. "Me synnytetään tää alakautta!" Jne. Ihana ihminen joka taikoi mulle lisävoimia jostain. Melkeen heti vuoron vaihtumisen jälkeen tää kätilö sanoi että paikat on auennut kokonaan. Jos ponnistaisin vähäsen niin hän koittais saada jonku pikkujutun (nyt just en muista minkä) vielä tieltä sormin auttamalla. Sitten ei menis enää kuin hetki. Ponnistusvaihe kesti sitten lopulta 32min. 20min jälkeen sanoin ettei mulla oo enää ollenkaan voimia. En jaksanut pitää edes silmiä auki. Mua huhuiltiin koko ajan ja käskettiin katsomaan silmiin, pysymään hereillä. Jokaisen ponnistuksen välissä join lasillisen vettä. Voi sitä turvotuksen määrää..
No imukuppiinhan siinä päädyttiin, enkä usko että poika ois syntynyt mitenkään ilman sitä.
21:49 rakas Noel syntyi ja radiosta kuului "I'll be home for christmas..".
Henkisesti pahin oli kuitenkin vasta eessä..
Siitä voisinkin jatkaa huomenna.. ja lisätä kuvia samalla. Tänään unohtu se virtajohto vielä kauppaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















