Sanoja joille annan siivet

Kuulin taas kauneimman sanan, mitä lapsi voi  äidilleen sanoa: "Äättii, äittii..".  Ensimmäinen!
Lasta minä suojelen kaikelta, mitä ikinä keksiikään pelätä. 


Häivähdyksenä mielessä ja varovaisena haaveena myös uusi lapsi.


Jo häivähdys aurinkoa saa koko päivän keveämmäksi.
Ennen vain häivähdyksenä näkynyt vahvuus, muuttui kaiken muuttavaksi voimavaraksi.
Olen taas.


Olen hieman viisaampi kuin hetki sitten. En kuluta voimiani negatiiviseen. Vihaan ja katkeruuteen.
Olen parempi nyt. 
Opin olemaan oman onneni seppä. 
Elämän opettama viisaus, jota ei voi koulussa oppia. Kultaakin kalliimpaa. 


Surun tilalle on astunut helpotus ja voima. Suru koskettaa kuitenkin välillä syvältä. On annettava itsensä surra rauhassa. Älä pakota surua pois tai piilota sitä. Se löytää sinut ennemmin tai myöhemmin. Se on käytävä läpi. On löydettävä käytävä läpi surun. Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää.. täytyy mennä lävitse.


Mielessäni on paikka, joka oli lähes kahden vuoden ajan turvapaikka. Jälkiviisaana voi sanoa että kaikella oli tarkoituksensa. 
Mökki kasvatti, erotti, opetti, karaisti, lämmitti, suojeli ja antoi. Muutto mökistä oli haikean vaikea, mutta pakollinen ja oikea. Vielä on aika uuden mökin.
Saaristossa mäntyjen kätkössä on onneksi arkivapaa mökki. Ja meri kuljettaa huolesi syvyyksiinsä. Päästä vain irti. 

Sain sanani Sadulta, Kerro minulle, jos haluat omasi.